Kesätyösarja, osa 3: Jättilehtien varjossa

Suuria lehtiä, kauniita kukkia – söpöjä uusia tulokkaita puutarhassa? Ei välttämättä. Alkuperäiseen luontoon kuulumattomat vieraslajit voivat nitistää puutarhan muut kasvit ja vallata kaiken tilan itselleen.

Janne Hesso kartoittaa vieraslajeja aseinaan GPS-paikannin ja maastokartta. Vierellä ruttojuuria, joita voisi erehtyä luulemaan raparperiksi.
Janne Hesso kartoittaa vieraslajeja aseinaan GPS-paikannin ja maastokartta.

Melkein valmis luonnonsuojelubiologi Janne Hesso, 24, seisoo valtavan raparperimeren keskellä.

Vai ovatko ne sittenkään raparpereja? Ammattilainen erottaa heti, että vaikka suuret lehdet muistuttavat maukasta piirakaslajia, on kyse kuitenkin ruttojuuresta: vieraslajista, joka ei päästä lehtiensä alle valoa ja kuihduttaa näin elinympäristönsä muita kasveja.

Tänä kesänä Jannen tehtävänä on kiertää ympäri Espoota ja paljastaa, mistä päin löytyy Suomen luontoon kuulumattomia kasvilajeja. Ensimmäinen vieraslajikartoitus tehtiin Espoon ympäristökeskuksessa jo vuonna 2011, ja nyt viisi vuotta myöhemmin Janne päivittää tietoja ajan tasalle. Vasta kun tiedetään, mistä vieraslajeja löytyy, voi niitä myös tehokkaasti torjua.

”Aamut alkavat hyppäämällä autoon. Käyn läpi entiset kohteet ja kartoitan uusia. Pidän yhteyttä luonnonhoitopiireihin ja urakka-alueisiin, jotka ovat vastuussa vieraslajien käytännön torjunnasta. Usein asukkailta tulee hyvin vinkkejä vieraslajeista luonnonhoitopiireille, ja niiden kautta tieto kulkee myös kaupungille”, Janne kuvailee työtään.

Kiva paha vieraslaji – kaupunkilainenkin voi torjua

Alkukesä kuluu vieraslajien paikkoja kartoittaessa; heinäkuun lopulta alkaen on kuitenkin luvassa yhä enemmän toimistotyötä: Janne syöttää tiedot vieraslajeista Espoon käyttämiin paikkatietojärjestelmiin, MapInfoon ja Trimble Locukseen. Tämä käy helposti, kun GPS-laite on ensin painanut muistiin kasvien sijaintipaikat kartoitusretkillä. Kesän aikana pitäisi ehtiä tehdä myös esitteitä erilaisista vieraslajeista.

Ummikolle voi kuitenkin herätä kysymys: miksi ne vieraslajit nyt ovat niin vaarallisia? Onhan Suomen luontoon tullut uusia tulokkaita aina perunasta lähtien, ja hyvin on tultu toimeen.

”Vieraslajien ongelma on se, että ne estävät usein muiden, kotoperäisten kasvien kasvua ja supistavat luonnon monimuotoisuutta. Ne saattavat esimerkiksi levittää juuristomyrkkyjä tai varjostaa maata niin, että muu kasvillisuus kuolee. Tulokkailta puuttuvat usein myös omat kasvinsyöjät, loiset ja taudit jolloin ne pääsevät lisääntymään estottomasti”, Janne sanoo.

On myös pohdittu, pitäisikö tyypillisesti Aasiasta kotoisin olevien vieraskasvien luonnollisia loisia tuoda kasvien kotimaasta varta vasten tulokkaiden kasvua hillitsemään. Tämäkään ei kuitenkaan välttämättä ole hyvä ajatus, koska silloin ei tiedettäisi, mitä loiset tekisivät muille suomalaisille kasveille.

Mitä on siis tehtävissä?

”Jos kaupunkilaista ajattelee, niin puutarhajätettä ei saisi viedä metsien reunoille. Voi seurata oman pihansa tilannetta ja kitkeä tarpeen mukaan. Kaupunki myrkyttää vieraslajeja, ja koko ajan etsitään luonnonmukaisempia keinoja torjua kasveja. Joskus kokeillaan myös murskausta, jossa kone möyhii maata ja silpoo kasveja, mutta tällöinkin torjunta esimerkiksi puiden välissä jää käsityöksi”, Janne kertoo.

Esimerkiksi jätti- ja rikkapalsami ovat yksivuotisia kasveja, joiden pihan valloituksen voi katkaista repimällä kasvit käsin maasta. On vain huolehdittava, että kitkentä tehdään, ennen kuin kukat ehtivät levittää siemeniä ympärilleen. Palsamien pyöreät siemenet poksuvat ja sinkoutuvat useiden metrien päähän emokasvista, mutta vedessä kelluvina ne voivat levitä ojia ja puroja pitkin vieläkin kauemmas.

Niin ikään tavallinen ja haitallinen vieraskasvi on jättiputki. Se on kaksivuotinen kasvi, joka ensimmäisenä vuotenaan kasvattaa talvehtivan lehtiruusukkeen. Toisena vuotena lehtiruusuke kasvattaa kukkavarren. Tehokkain tapa torjua jättiputkia on kaivaa lehtiruusuke heti ensimmäisenä kasvuvuonna ylös maasta esimerkiksi lapion avulla. Jättiputkista syntyy ihmisen iholle palovamman kaltaisia oireita, joiden paraneminen on hidasta, joten torjuntatyössä on käytettävä suojavarusteita.

Virkistysarvoja, monimuotoisuutta vai molempia?

Melkein valmis maisteri ei ole ensimmäistä kertaa kartoitustöissä – aiemmin Janne on työskennellyt mm. analyysi- ja näytteenottopalveluja tarjoavassa Nab Labs Oy:ssä, jossa hän teki ilmanlaatututkimusta. Käytännössä puiden rungoilta laskettiin jäkälälajeja, minkä perusteella voitiin tehdä päätelmiä myös ilmanlaadusta.

Kokemusta on karttunut myös Suomen ympäristökeskuksesta, jossa Janne teki ympäristövaikutusten arvioinnin seurantatyötä. Ympäristövaikutusten arviointia täytyy tehdä muun muassa suurten rakennushankkeiden yhteydessä.

Kauniaisten kaupungilla Janne sen sijaan on toiminut perinteisenä puistotyöntekijänä – ja kartoittanut myös vieraslajeja.

”Kauniaisissa pääsimmekin kokonaan eroon jättipalsamista”, hän sanoo hymyillen.

Luonto ja kasvit ovat kiinnostaneet aina – siinä määrin, että Janne päätyi peruskoulun jälkeen Olarin luonnontiedelukioon.

”Kun valitsin opiskelupaikkaa, mietin myös puutarhuriksi ryhtymistä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että yliopistokoulutus antaa enemmän mahdollisuuksia”, hän sanoo.

Tie vei opiskelemaan ekologiaa Jyväskylän yliopistoon, ja Janne erikoistui luonnonsuojelubiologiaan. Gradussaan hän selvitteli, esiintyvätkö luonnon monimuotoisuuden sekä ekosysteemien kulttuuripalveluiden kannalta arvokkaimmat alueet samoissa paikoissa, vai ilmeneekö niiden sijainnissa ristiriitoja. Toisin sanoen: joudutaanko monimuotoisuusarvoista tinkimään, jos halutaan tarjota ihmisille kattavasti erilaisia kulttuuripalveluita. Metsät voidaan nähdä myös virkistyskohteina,maisemat, muinaismuistot ja vanhat rakennetut ympäristöt kulttuurina sekä kuntopolut ja hiihtoladut liikuntana.

”Jos halutaan suojella monimuotoisuutta, joudutaan usein vähän tinkimään virkistysarvoista, vaikka onkin tutkittu, että myös luonto ja sen monimuotoisuus ovat ihmiselle hyväksi. Tulevaisuuden kaupunkisuunnittelussa onkin yhä tärkeämpää ottaa huomioon, kuinka sovittaa luonto ja ihminen yhteen ja kohdella monimuotoisuutta yhtenä ihmisen hyvinvointia lisäävänä tekijänä”, arvioi Janne.

Rakkaus lähiympäristöön kohtaa pitkäjänteisen suunnittelun

Teoreettisten opintojen ohella Janne viihtyy kasvien kanssa myös käytännössä: hän on työskennellyt kasvimyyjänä Plantagenilla viimeisten seitsemän kevään ajan, ja nyt kesällä illat kuluvat vanhempien puutarhaa kunnostaessa. Jyväskylässä opiskeleva Janne saa kesän ajan majapaikan espoolaisilta vanhemmiltaan.

”Hoidan noin seitsemänsadan neliön puutarhaa: olen pyrkinyt hankkimaan sinne perinnekasveja ja suihkulähteitä. Illat kuluvat aika hyvin siellä. Lisäksi retkeilen kaupungin metsissä, olen pystyttänyt myös liito-oravapönttöjä”, Janne hymyilee.

Voiko metsistä yhä löytää jotain uutta, jos on liikkunut samoissa metsissä lapsuutensa ja nuoruutensa?

”Voi kuule, kyllä voi! Saatan huomata esimerkiksi, että olivatpa nuokin kasvit aiemmin pieniä, ja nyt jo noin isoja. Kaatuneiden puiden ympärille syntyy uutta elämää. Metsä on jatkuvassa liikkeessä”, Janne sanoo.

Alkuperäiselle espoolaiselle oma lähiympäristö on se kaikkein rakkain, vaikka neutraalisti ajattelevalle biologille kaikki metsät ovatkin samanarvoisia. Janne ymmärtää myös kaupunkilaisia, jotka puolustavat omaa lähiympäristöään muutospaineiden alla.

”Usein vastakkain ovat kaupungin suunnittelijan laaja-alaisempi näkemys ja asukkaan lähinäkemys. Tämän takia tarvitaan vuorovaikutteisempaa päätöksentekoa ja myös suunnittelijoiden jalkautumista maastoon, jotta kaupunkilaiset tuntevat tulleensa kuulluiksi”, Janne sanoo.

Joskus täydellisiä kompromisseja on mahdotonta tehdä – siinä missä yksi naapuri tahtoisi täysin puista riisutun rantanäkymän, rakastaisi toinen rönsyilevää metsikköä. Välissä tasapainoilevat kaupungin luonnonhoidon ohjelmat ja näkemykset.

Opinnot ja työkokemus ovat antaneet suuntaa myös tulevaisuudelle.

”Haluaisin työssäni innostaa muita ja toimia yleisenä ihmisten ja ympäristön edun valvojana. Esimerkiksi ympäristötarkastajan työ olisi kiinnostavaa, koen viranomaistyön itselleni mielekkääksi. Myös yrittäjyys ympäristö- tai puutarha-alan palveluiden parissa voisi kiinnostaa”, Janne sanoo.

Ennen tulevaisuudensuunnitelmien lukkoon lyömistä on kuitenkin vielä edessä paluu viimeistelemään opintoja syksyllä – ja ehkä vaihtojakso Irlannin Galwayssa, jossa olisi tarjolla kiinnostavia paikkatietokursseja ensi keväänä.

Nyt Janne käy kuitenkin hakemassa GPS-laitteen sekä vuoden 2011 maastokartat vieraslajien esiintymistä ja lähtee Lintuvaaraan jatkamaan kartoitustyötään. Läpi on jo käyty Espoon keskuksen, Muuralan, Latokasken, Nöykkiön sekä Kala- ja Lippajärven alueet – jäljellä on Leppävaara, viimeiseksi jätetään Espoon rannikkoalueet ja Nuuksio.

Aurinko paistaa, ruttojuuret rehottavat – ja eihän sitä ihan vielä tarvitse päättää, minne päätyy. Aikaa on.

 

FAKTA

Nimi: Janne Hesso

Ikä: 24

Asuu: Espoon Kilossa kesällä, palaa syksyllä Jyväskylään

Opinnot: Lopettelee ekologian pääaineen maisteriopintoja Jyväskylän yliopistossa.  Erikoistunut luonnonsuojelubiologiaan. Opiskellut sivuaineina ympäristöoikeutta, alue- ja ympäristötaloutta sekä ympäristötiedettä ja -teknologiaa.

Tulevaisuudessa: haluaa valvoa ihmisten ja luonnon etuja ja innostaa muita liikkumaan monimuotoisessa ja kulttuuriperintöä käsittävässä luonnossa.

Vapaa-ajalla: hoitaa puutarhaa, tutkii Espoon metsiä, urheilee: ui, pelaa sulkapalloa ja kalastaa.

 

Teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE

Kesätyösarja, osa 2: Kaisa ja Karoliina piirtävät Espoon rajat

Maanmittaustekniikan opiskelija Kaisa Saviojalla ja viheralan artesaani Karoliina Marjasella on missio: oppia päivittämään Espoon kantakarttaa. Kesän aikana karttoja muutetaan myös 3D-muotoon.  

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kaisa Savioja ja Karoliina Marjanen käyvät Espoon läpi karttalehti kerrallaan.

Tämän kesän jälkeen Kaisa Savioja, 20, ja Karoliina Marjanen, 25, eivät ehkä tarvitse karttaa liikkuessaan Espoossa. Sen verran hyvin kaupunki voi painua mieleen, kun kesäpäivät kuluvat karttalehtiä selaillen kaupunkimittauksen yksikössä. Tehtävänä on päivittää ajan tasalle Espoon kantakarttaa.

Ajantasaiset kartat palvelevat mm. katujen ja puistojen suunnittelua. Siksi on tärkeää, että muun muassa korkeuskäyrät osoittavat oikeisiin suuntiin ja että uusimmatkin rakennukset löytyvät kartalta.

Materiaali karttoihin saadaan ilma- ja maakuvista – tulevaisuudessa ilmakuvaa tuottaa mm. KAKE:n upouusi minikopteri.

Kartantekijän työ on tarkkaa. Kaisa ja Karoliina etenevätkin tarkastus- ja päivitystyössään karttalehti kerrallaan.

”Itselläni on tapana käydä karttaa erivärisillä kynillä läpi, silloin ei jää mitään huomaamatta. Tarkoitus on tehdä sellainen kartta, että kuka tahansa voi sitä ymmärtää. Kun karttojen tiedot ovat kohdillaan, on tarkoitus laajentaa kartat 3D-muotoon”, kertoo Karoliina.

Tarkat kartat palvelevat myös kuntalaisia – usein KAKE:sta kysytään esimerkiksi, missä tonttien rajat kulkevat, ja tämä selviää kantakartasta.

Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen oman alan töihin

Kaisa opiskelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa maanmittaustekniikkaa, ja opintojen ansiosta kesätyöstä sai nopeasti kiinni – vaikka Savioja onkin opiskellut vasta vuoden. Hän uskoo, että alalta löytyy töitä myös jatkossa.

”En ollut aiemmin käyttänyt Trimble Locus -järjestelmää, jolla karttoja tehdään, mutta aika nopeasti sen oppi. Helpotti, kun alan sanasto oli hallussa opintojen ansiosta”, Kaisa sanoo.

Savioja pitää koulutustaan melko käytännönläheisenä – ohjelmaan kuuluu mm. maastomittausta ja erilaisten ohjelmien opettelua. Ensimmäisenä vuonna suurin osa ajasta kului insinöörialojen yhteisten opintojen parissa; seuraavina vuosina on luvassa enemmän perehtymistä omaan erikoistumisalaan.

”Olen aina tykännyt kartoista ja maantiedosta. On kiva katsella, mitä mistäkin löytyy. Uudet kulttuuritkin kiehtovat. Olen matkustellut Euroopassa ja Amerikassa, ja vaikutuksen teki etenkin Espanjan Barcelona”, Kaisa sanoo.

Vapaa-ajalla kartanlukija viihtyy liikkeessä: jalkapallo, koripallo ja lenkkeily kuuluvat Kaisan arkeen töiden jälkeen. Töihin ei ole pitkä matka – Kaisa asuu Kilossa, vain muutaman hassun junapysäkin päässä Espoon keskuksesta.

Ensimmäisen vuoden opinnot päättäneelle Kaisalle työ Espoolla on ensimmäinen oman alan työpaikka. Aiemmat kesätyöt ovat olleet ihmisläheisiä – hän on työskennellyt mm. torimyyjänä Kauppatorilla ja tuote-esittelijänä tavarataloissa.

”Täällä oppii huimasti uutta ja saa kokemusta. Toivon myös, että pääsen verkostoitumaan muiden saman alan ihmisten kanssa”, Kaisa sanoo.

Pitkiä uria ja viihtymistä

Kaisa on huomannut, että monella KAKE:laisella on takanaan pitkä ura samassa talossa.

”On ollut mukava tunne huomata, että täällä on selvästi viihdytty. Minutkin on otettu hyvin vastaan”, hän sanoo.

Entä jos haluaisi karttahommiin Kaisan tavoin – mitkä ominaisuudet ovat työssä tärkeitä?

”Pitää olla kykyä hahmottaa kokonaisuuksia ja tietysti lukea karttaa. On oltava hyvä kolmiulotteisuuden ja syvyyksien hahmotuskyky. Suuntavaistosta ei ole haittaa”, Kaisa hymyilee.

Vasta vuoden opiskelleen Kaisan tulevaisuuden suunta on vielä avoin. Ulkomaillekin voisi lähteä, ainakin vaihtoon – tämä kysymys on ajankohtainen toisen vuoden opintojen jälkeen. Esimerkiksi Saksa houkuttelisi vaihtomaana.

Lähes ainoana naisena

Tänä syksynä, kesätöiden jälkeen, on kuitenkin ensin vuorossa paluu koulunpenkille. Erikoistumisopintoihin kuuluvat mm. rakentamisen lainsäädäntö, mittaus- ja kartoitustekniikka sekä fysiikka.

Mutta ehtii sitä muutakin tehdä kuin opiskella.

”Ensi syksynä olen myös tuutori. Otan vastaan uudet opiskelijat, esittelen heille koulua ja pyrin ryhmäyttämään. Insinööriopiskelijoiden yhdistys järjestää myös toimintaa”, Kaisa kertoo.

Ensimmäisenä vuonna Kaisan itsensä yllätti yksi asia: hän oli pulpetin takana lähes ainoa nainen.

”On tämä aika miesvaltainen ala, omasta vuosiluokastani viisi oli naisia ja 35 miehiä. Aluksi jännitti, mutta sopeuduin nopeasti joukkoon. Mielestäni ala sopii myös naisille, ja olisi mukavaa nähdä tulevaisuudessa vielä enemmän naisia alalla”, Kaisa sanoo.

FAKTA

Nimi: Kaisa Savioja

Ikä: 20

Asuu: Espoon Kilossa

Opinnot: maanmittaustekniikka, Metropolia ammattikorkeakoulu – opintoja takana 1 vuosi

Tulevaisuudessa: haluaa nähdä erilaisia työtehtäviä opiskeluaikana ja saada sitä kautta hyvää ja erilaista kokemusta ja kehittää osaamistaan

Vapaa-ajalla: harrastaa jalkapalloa ja koripalloa, lenkkeilee, opastaa nuorempia opiskelijoita tuutorina

 

Pensassakset vaihtuivat toimistoon

25-vuotiaalle Karoliina Marjaselle Espoon kaupunki on jo tuttu työpaikka. Vuorotteluvapaan sijaisuutta tekevä viheralan artesaani on työskennellyt aiemmin kaupungilla harjoittelijana ja määräaikaisena työntekijänä puistopuolella.

Karoliina onkin tottunut tekemään töitä – trendikkäästi ilmaisten – kädet savessa. Nyt puhutaan tosin ihan oikeasta savesta, tai mullasta. Hän on esimerkiksi istuttanut kasveja kaupungin maille, hoitanut kaupungin puistoalueita ja asukaspuistoja sekä lasten leikkipaikkoja.

”Mieleen on jäänyt se kerta, kun istutimme vanhainkodin pihalle taimia, ja vastaanotto oli niin ilahtunut: ’Ihanaa, mitäs te meille toitte?’ he kyselivät. Samoin kiinnosti, voisiko pensaiden marjoja poimia”, Karoliina kertoo.

Toimistotyö on erilaista – nyt Karoliina tarkkailee kartalla niitä alueita, joita on aiemmin hoitanut. Käytännön maastotuntemuksesta on hyötyä: usein hän muistaa elävästi, miltä maasto näytti, ja voi tämänkin pohjalta täydentää karttaa.

”Tämä työ on erilaista, mutta siinä on omat hyvät puolensa: on omaa tilaa ja saa tehdä itsenäistä työtä. Olen jo nyt oppinut paljon uutta”, Karoliina sanoo.

Karttatyöskentely täydentää Karoliinan osaamista – on hyvä, että pihasuunnittelun ja -rakentamisen ammattilaiselta sujuu myös kartanluku.

”Kartat yllättivät mielenkiintoisuudellaan – odotin, että tekisin aina töitä kädet mullassa. Nyt odotan kuitenkin kovasti myös 3D:hen siirtymistä ja sitä, mitä se tuo tullessaan”, sanoo Karoliina.

Vanhan rintamamiestalon puutarha heräsi eloon

Kaikki kasveihin liittyvä, kuten kukkakaupat ja kasvihuoneet, vetävät artesaania puoleensa myös vapaa-ajalla. Karoliina asuu vuokralla puisessa rintamamiestalossa Espoossa – ja piha on muuttunut metsäisestä luukista edukseen sinä aikana, kun talossa on asunut puutarha-alan ammattilainen.

”Kiinnitän huomiota sellaisiin pieniin yksityiskohtiin, joita kaikki muut eivät ehkä tulisi ajatelleeksi – nyt kukkapenkeissä on esimerkiksi betoniset reunukset”, Karoliina hymähtää.

Kasveihin ja pihan hoitoon yhdistyy myös estetiikan taju. Karoliina piirtää ja maalaa – nytkin hän esittelee kännykän ruudulta akryyli- ja vesivärein tehtyä maalausta Muumitalosta.

”Esteettisestä silmästä on hyötyä esimerkiksi pihasuunnittelussa”, sanoo Karoliina.

Töiden jälkeen Karoliinaa odottavat kotona puutalon kynnyksellä peräti kaksi koiraa ja kolme kissaa. Eläimistä huolehtiminen ottaa oman aikansa.

”Koen, että Espoo on turvallinen ja hyvä työpaikka siinä mielessä, että täältä saa tukea myös yksityiselämään. Ne, jotka tulevat, ovat tulleet jäädäkseen. On järkevät työajat ja niissä liukumia”, Karoliina sanoo.

FAKTA

Nimi: Karoliina Marjanen

Ikä: 25

Opinnot: viheralan artesaani

Tulevaisuudessa: haluaa työskennellä kauniimman ympäristön puolesta ja pysyä alalla kynsin hampain

Asuu: Espoossa vanhassa puisessa rintamamiestalossa kahden koiran ja kolmen kissan kanssa

Vapaa-ajalla: piirtää ja maalaa, hoitaa puutarhaa

 

teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE

Kesätyösarja, osa 1: Elina luo parempaa kaupunkia

Elina Siren, 29, on opiskellut yhdyskuntasuunnittelua Hollannissa ja työskennellyt sveitsiläisessä yliopistossa. Tulppaanien ja taivasta hipovien vuorten jälkeen Elinasta on tullut ihka oikea tapiolalainen, joka viettää kesän Espoossa Meidän puisto -hankkeen projektiassistenttina.

Elina Sirén, 29, on katsellut edelliset kolme vuotta sveitsiläisiä vuoria ja työskennellyt tutkimusassistenttina Zürichin teknillisessä yliopistossa. Tätä ennen hän suoritti maisteriopinnot hollantilaisessa Wageningen University-yliopistossa Landscape Architecture and Planning -ohjelmassa. Suomeksi on kyse maisema-arkkitehtuurista tai yhdyskuntasuunnittelusta.

Nyt Elina on rantautunut Espooseen, kuuden ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Hän työskentelee kesäkuun alusta elokuun loppuun saakka projektiassistenttina suosituksi kasvaneessa Meidän puisto -hankkeessa, jossa kaupunkilaiset saavat mahdollisuuden itse hoitaa lähipuistojaan tehtyään ensin sopimuksen kaupungin kanssa.

Elinan tarkoituksena on vierailla hoidettavissa kohteissa ja katsoa, kuinka yhteistyö kuntalaisten kanssa sujuu, sekä haastatella hankkeessa mukana olleita. Elina myös uusii ja tarkastaa asukkaiden kanssa tehtyjä sopimuksia. Kesän lopulla kaikkien Meidän puisto -kohteiden on tarkoitus näkyä Espoon karttapalvelussa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Elinan omalla työpaikallakin kauniit kesäkukat tuovat viihtyisyyttä toimistoympäristöön.

Puistoja kansalaisia varten

Hollannin opinnoissa pohdittiin, millainen on hyvä elinympäristö ja millaisessa kaupungissa on hyvä elää.

”Paljon ajatuksia herättivät esimerkiksi Jan Gehl -nimisen arkkitehdin teoriat ympäristöstä, jota tehtäisiin enemmän kävelyn ja pyöräilyn kuin autoilun ehdoilla. Monet suuret kaupungithan suunniteltiin aikaisemmin lähinnä autojen näkökulmasta. Yksittäisen kansalaisen näkökulmasta tämä voi olla ankeaa, vaikka tietysti autoilun sujuvuudestakin pitää huolehtia. Hyvässä kaupungissa olisi mahdollisimman paljon viheralueita ja katutason kauppoja – se olisi ihmisen kokoinen ja tasoinen kaupunki”, Elina sanoo.

Hyvää suunnittelua löytyy hänen mielestään esimerkiksi luonnonläheisestä Helsingin Arabianrannasta, jossa ympäristötaidetta on käytetty asuinalueen identiteetin vahvistamiseen. Taide ja alueen historian esille tuominen voivat auttaa ihmisiä samaistumaan omaan alueeseensa.

Itse Elina viihtyi etenkin noin Helsingin kokoisessa Zürichissä. Asutus on kerääntynyt suhteellisen tiiviille alueelle, jota värittävät kauniit vanhat rakennukset ja useat luonnontilaan jätetyt viheralueet.

”Jopa julkisten rakennusten edustalta saattaa löytyä luonnontilaista niittyä. Puistot ovat myös kansalaisten kovassa käytössä: niissä saa jopa grillata, vaikka nurmikko välillä kärähtääkin. Mutta ideana on, että puistot ovat kansalaisia varten”, sanoo Elina.

Zürichin plussia ovat myös toimiva joukkoliikenne ja luonnonkauneus: kaupunkia halkoo kirkasvetinen järvi, ja kaupungin laitamilla kohoavat Alpit.

Ikuinen uuden oppija

Elina uskoo, että niin hänen aiemmin Suomessa suorittamastaan ammattikorkeakoulutasoisesta hortonomin tutkinnosta kuin maisteriopinnoista on kesätyössä hyötyä.

”Ammattikorkeakouluopinnoissa sai yksityiskohtaisempaa tietoa, yliopisto-opinnot taas auttavat hahmottamaan suurempia kokonaisuuksia”, sanoo Elina, jota ovat aina kiinnostaneet kasvit, puutarhan hoito sekä ajatuksen tasolla se, miten luoda viihtyisämpi asuinympäristö.

Viheralueet vaikuttavat tutkitusti myönteisesti kaupunkilaisten mielenmaisemaan – tämänkin vuoksi puistot ja niiden käytön kehittäminen on Elinasta kaupunkiympäristössä tärkeää. Tutkimusavustajana Zürichissä Elina tutustui ekosysteemipalveluihin – luonnon omiin ”palveluihin”, kuten puhtaaseen veteen ja ravintoon, joita luonto tuottaa ilman ihmisen apuvoimia. Kaupunkisuunnittelulla voidaan vaikuttaa siihen, että nämä ”ilmaispalvelut” pysyvät mahdollisimman kukoistavina, eikä niitä tarvitsisi korvata kalliilla teknisillä ratkaisuilla. Esimerkiksi tontteja voidaan sijoitella niin, että luonnon rikkauksille jää tilaa.

”Tulevaisuudessa olisi kiinnostavaa työskennellä esimerkiksi ekosysteemipalvelujen ja erilaisten kartta-analyysien parissa. Minulta löytyy kuitenkin mielenkiintoa monta asiaa kohtaan. Näin on nykypäivänä oltavakin, harva pysyy enää samassa työpaikassa 20 vuotta. Pitää olla valmis oppimaan koko ajan uutta ja sopeutumaan ympäristön vaihdoksiin. Ei voi jämähtää paikoilleen”, Elina sanoo. Itse hän pitää ammattitaitoaan yllä mm. lukemalla alansa lehtiä ja opiskelemalla uusimpia asioita verkossa.

Suomen kesä on voittamaton

Elina on nyt ollut poissa Suomesta kuusi vuotta – miltä tuntui palata takaisin?

”Hyvältä! Suomen kesä on ihan paras, missään ei ole samanlaista. Olen nyt pysyvästi jäämässä Suomeen”, Elina sanoo.

Elinasta on näinä päivinä tullut myös ihan oikea espoolainen – asunto hollantilaisen poikaystävän kanssa löytyi Tapiolasta. Siitä pariskunta tekee nyt oikean kodin, opiskeluvuosien Ikea-kalusteet ja pahvilaatikkopöydät alkavat jo kyllästyttää.

Ensimmäisen työviikkonsa aikana Elina on jo ehtinyt käydä osassa Meidän puisto -kohteita ja tutustunut olemassa oleviin hoitosopimuksiin. Aluksi on tärkeää myös suunnitella työn kulku kesän varrelle – tekemistä varmasti riittää. Tavoitteena on saada kehitettyä sopimuspohja, joka sopii kaikkiin kohteisiin. Mallin yhtenäistäminen tekee hankkeesta miellyttävämmän niin kaupungille kuin kuntalaisille.

Elina odottaa innolla kesää Espoon puistoissa – ja toimistolla, jossa hän viettää reilut puolet työajastaan.

”Odotan, että pääsen tutustumaan siihen, miten kaupunki organisaationa toimii. Pidän siitä, että työ on vaihtelevaa, että saan työskennellä sekä maastossa että toimistolla. Meidän puisto -hanke sopii myös hyvin opintoihini. Odotan, että pääsen kuulemaan sekä kuntalaisten että kaupungin työntekijöiden näkökulmat. Mielenkiintoisinta on päästä aktivoimaan kuntalaisia”, Elina sanoo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

FAKTA

Nimi: Elina Sirén

Ikä: 29

Asuu: Espoon Tapiolassa, aiemmin Sveitsin Zürichissä ja Hollannin Wageningenissa

Opinnot: suunnitteluhortonomi (AMK) 2011, Master of Landscape Architecture and Planning, specialization in Spatial Planning, Wageningen University 2014

Haluaa tulevaisuudessa: olla mukana luomassa viihtyisää kaupunkiympäristöä

Vapaa-ajalla: hoitaa puutarhaa, nauttii luonnosta kävelyn ja pyöräilyn merkeissä, kokeilee uusia ruokareseptejä, aloittaa kohta merimelontakurssin

 

Teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE

”Tämä muistetaan koko vuoden ajan” – Lapset valtasivat Leppävaaran varikon

Keväisin koittaa kauan odotettu hetki Leppävaaran asukaspuiston lapsille: he pääsevät tutustumaan läheisen varikon suuriin kuorma-autoihin, traktoreihin ja muihin koneisiin. Tutustumisretki järjestettiin nyt kolmatta kertaa.

Rivissä seisoo vaikuttava määrä suuria koneita: sininen kuorma-auto, jonka ohjaamosta voi ihailla muuta liikennettä korkealta. Traktoreita ja lakaisukoneiden sutivia harjoja. Imulakaisukone on iloisen oranssi. Kauko-ohjattava rinneleikkuri muistuttaa erehdyttävästi hämähäkkiä pyöriessään asfaltilla. Monitoimikoneen sivuilta avautuvat ruohonleikkuuseen sopivat terät – aivan kuin koneella olisi siivet.

Olemme Leppävaaran varikolla, jossa kaupunkitekniikan keskus esittelee työkoneitaan läheisen asukaspuiston asiakkaille jo kolmatta kertaa. Tapahtuma sai suuren suosion jo heti ensimmäisen kerran jälkeen, ja niin siitä tuli vuosittain toistuva perinne.

Lapsia suuret ja värikkäät koneet kiinnostavat. Tapahtuman järjestämisen taustalla on myös turvallisuusnäkökulma.

”Noustessaan itse kuorma-auton ohjaamoon lapset hahmottavat paremmin, mitä vaikkapa aurakuski näkee – ja kuinka kaukana aurasta kannattaa talvella pysyä. Koneet eivät ole leluja, vaan työkoneita, joita pitää varoa liikenteessä”, sanoo aluetyönjohtaja Torbjörn Blomster.

Kaikki lähti liikkeelle asukaspuiston omasta toiveesta päästä katsomaan koneita lähempää.

”Suosio on ollut kova, ja tästä on tullut vuosittainen tapahtuma. Kävijöitä riittää, kun lapset kertovat näkemästään kotona, ja pienemmät sisarukset sanovat, että minäkin haluan, kun isoveli pääsi mukaan aiemmin”, kuvaa Blomster hymyillen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällä kertaa aurinkoinen päivä vetää paikalle nelisenkymmentä lasta vanhempineen. Mukana on myös asukaspuiston ohjaaja Jenni Kytöluoto oman poikansa Antin kanssa.

”Tämä on odotettu tapahtuma. Lapset odottavat erityisesti sitä, että pääsevät käymään sisällä koneissa. Kiinnostavia ovat myös eriväriset napit. Myös henkilökunnan puolelta vastaanotto on aina ollut hyvä: he auttavat sisään koneisiin ja vastaavat kysymyksiin”, sanoo Kytöluoto.

Antilla olisi jo kiire koneita katsomaan. Mikä niistä on se kaikkein paras? Sormi osoittaa kohti lakaisukonetta ja traktoria.

”Meillä on asukaspuistossa se periaate, että kaikki saavat tulla. Taaperoikäisille tämä on suurin juttu, mutta myös sisarukset ovat tervetulleita”, Kytöluoto sanoo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eri-ikäisiä on tosiaan paikalla – nuorin varikolla vierailija on tällä kertaa alle vuoden ikäinen Aada. Mansikkahatun verhoama pää kääntyilee äiti Tia Leivon sylissä puolelta toiselle. Suuret silmät ihmettelevät kirkasvärisiä koneita.

”Tosi kivaa, että tällaista järjestetään. Aadallekin tämä on jännää, vaikka hän on niin pieni – voi vain ihmetellä kaikkea”, Leivo sanoo.

Aadan silmät kiinnittyvät pitkäksi aikaa traktoriin ja imulakaisukoneeseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joona, 3 vuotta, on varikon vanha konkari – hän on täällä nyt kolmatta kertaa.

”Kolmas kerta toden sanoo. Poika muistaa tämän koko vuoden ja hihkuu sitten, että pitää taas päästä varikolle”, kertoo äiti Vera.

Suosikkeja ovat tässäkin tapauksessa imulakaisukone ja kaivuri.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myös 2-vuotiaan Paavon mielessä tapahtuma pysyy aina pitkään.

”Tänään on käyty jo melkein kaikissa koneissa”, sanoo isä Olli.

Koneet ovatkin Paavon mielestä niin mielenkiintoisia, ettei häntä edes jännitä nousta ohjaamojen korkeuksiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1,7-vuotiaan Eelin mieleen ovat vähän pienemmät koneet – hän ihastuu etenkin vihreään, päältä ajettavaan ruohonleikkuriin.

Äiti Hanna Rönnholm taitaa olla tapahtumasta lähes yhtä innoissaan kuin Eeli.

”Tosi kiva juttu tämä! Ja joka kerta on ollut suosittu tapahtuma”, Rönnholm sanoo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parivuotias Harno on varikolla nyt toista kertaa. Etenkin ruohonleikkuri ja kaivinkone kiinnittävät huomion.

Tapahtuma voi antaa iloa myös vanhemmille.

”Kivaahan tämä on, lisää yhteisöllisyyttä, kun näkee muita vanhempia ja on mahdollisuus tutustua muihin perheisiin”, sanoo isä Jussi Isovalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joskus varikolta etsitään samaa kuin kodin leikeistä.

”Veikkoa kiinnostaa tuo Volvo-traktori, kun kotonakin on pienempia Volvo-autoja”, sanoo isä Tarmo Pesonen.

Kun isä ensimmäisen kerran nosti Veikon Volvon kyytiin, oli ilmassa vähän jännitystä, mutta se selätettiin pian.

Hämähäkkileikkuri pyyhältää ilman kuljettajaa

Kuorma-autot ja päältä ajettava ruohonleikkuri, se iso ja vihreä, ovat Torbjörn Blomsterin mukaan lasten kestosuosikkeja. Nyt shown ottaa kuitenkin haltuun keltainen Spider-rinneleikkuri, joka aloittaa yksinäisen kaartelunsa suurten koneiden lomassa.

Miten se liikkuu? Ajajaa ei näy missään. Selitys piilee siinä, että tätä leikkuria voi ohjata kaukaakin – kunhan se vain pysyy katse-etäisyydellä.

Lapset keskeyttävät tutkimusretkensä ja jähmettyvät piiriksi aukion reunoille katselemaan hämähäkkiä muistuttavaa vempainta.

Kaikki koneet ahkerassa käytössä

Tänään koneet seisovat varikolla siistissä rivissä, mutta tavallisesti näin ei ole.

”Koneita ei koskaan seisoteta turhaan varikolla, ne ovat aina lähes kaikki työn touhussa ympäri Espoota. Samat koneet soveltuvat usein sekä talvella että kesällä käytettäviksi: talvisin aurataan, kesäisin leikataan nurmikoita. Välillä olemme avustaneet myös pelastuslaitosta”, sanoo Blomster.

Kotona on kasvamassa jo toinen sukupolvi koneasiantuntija-Blomstereita. Torbjörn Blomsterin poika Toni lähtee aina tilaisuuden tullen innolla mukaan isän työpaikalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Entä tapahtuman hiljaiset sankarit eli työmiehet, jotka neonvihreissä varoitusliiveissään auttavat lapsia koneiden selkään ja vastailevat kysymyksiin – mitä he pitävät tästä kaikesta?

”Onhan tämä kivaa, itsellekin vähän erilainen päivä”, hymyilee kuorma-autonkuljettaja Toni Valorinta. Lasten innostus koneita kohtaan on hänelle tuttua: kotona odottaa 3-vuotias tytär, joka myös hyppää oikein mielellään isän kuorma-auton kyytiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE