Kartalle! Kuinka osoitteet syntyvät Espoossa?

Oletko pohtinut, millä periaatteella kotikadullesi on aikoinaan annettu osoite? Kasvavassa Espoossa uusia osoitteita luodaan koko ajan.

Kun päätät rakentaa talon, oletat yleensä, että sillä on osoite – eiväthän postit muuten tule perille. Mutta kuinka se oikeastaan syntyy, osoite?Espoossa osoitenumerot tehdään kahden naisen, kaupunkitekniikan keskuksen osoitesihteeri Virve Forsmanin ja kartoittaja Tarja Rämön, voimin.

Työsarkaa kasvavassa kaupungissa riittää – Espooseen kaavoitetaan ja rakennetaan jatkuvasti uusia katuja, jotka kaipaavat osoitteita vanhojen täydennykseksi. Laissa ei ole määritelty, miten osoitteet pitäisi antaa – mutta kaupungilla on kuitenkin velvollisuus antaa ne. Tämän vuoksi toimintatavat eri kaupunkien välillä vaihtelevat hieman, joskin Kuntaliitto on kirjoittanut aiheesta ohjeen ja suositukset.

Aivan yksin Forsman ei osoitteita suunnittele – hän tekee yhteistyötä suunnittelijoiden ja kaavoittajien kanssa. Tärkeä yhteistyökumppani on kaupunkisuunnitteluviraston nimistötutkija Sami Suviranta, joka suunnittelee kaduille kaavanimiä. Forsmanin alaa on kuitenkin osoitenumerointi. Osoitteiden nimet muodostuvat jo asemakaavoitusvaiheessa, numerot sen sijaan vahvistetaan viimeistään, kun tontit jaetaan ja lohkotaan.

”Espoota ei rakenneta kerralla, ja siksi osoitesihteerille riittää töitä”, Forsman hymyilee.

Pienellä ja suurella osoitekirjaimella iso ero

Osoitteet eivät ole aina lukkoon lyötyjä, ne voivat myös muuttua ajan mittaan. Usein alkuperäiset nimet liittyvät alueen historiaan, mutta kun uusia katuja rakennetaan, halutaan kaduista tehdä myös nimistöltään yhtenäisiä. Tämän vuoksi kadunnimiä on välillä tarkasteltava uudelleen. Samoin voi käydä, jos pääkaupunkiseudulla kaavoitetaan tai jos olemassa on jo samannimisiä katuja.

Myös osoitenumerot voivat muuttua. Moni on saattanut pohtia, mitä eroa on osoitteessa pienen ja suuren kirjaimen välillä – vai onko niiden välillä eroa lainkaan. Osoitesihteerin näkökulmasta ero on suurikin.

”Pieni kirjain kiinni numerossa – esimerkiksi 5a – on merkki siitä, että kyseessä on jaettu osoitenumero. Voi olla, että alueella on uutta ja vanhaa rakentamista, ja numerot ovat uuden rakentamisen myötä loppuneet kesken – tällöin vanhoja osoitenumeroita täytyy jakaa osiin pikkukirjainten avulla. Esimerkiksi entinen osoitenumero 5 voi jaossa muuttua muotoon 5a, 5b ja niin edelleen”, Forsman kertoo.

Näin tehdään, koska olisi kohtuutonta muuttaa koko kadun kiinteistöjen osoitenumerointia tontinlohkomisen ja uudisrakentamisen takia.

Osoite voi jatkua edelleen; kirjaimen ja pienen numeron jälkeen voi vielä seurata osoitteen jakaminen asuntokohtaisesti – esimerkiksi ”5a as 1”. Tätä merkintätapaa käytetään Espoossa selkeyden vuoksi. Muun muassa Helsingissä käytössä on usein ”as.”-merkinnän sijaan suuri kirjain (kuten A tai B), joka voi olla myös rapputunnus.

”Pieniä vaihteluita voi siis olla Suomen sisälläkin”, Forsman sanoo.

Näin on myös siinä, kummalla puolella katua parilliset ja parittomat numerot kulkevat. Espoossa parittomat numerot kulkevat numeroiden kasvusuunnassa kadun oikealla puolella ja parilliset vasemmalla. Esimerkiksi Raisiossa tilanne on kuitenkin toisin päin.

Jos numeroa seuraa Espoossa suuri kirjain, on se merkki siitä, ettei kyseessä ole jaettu osoite, vaan osoitteet 5 A, 5 B ja 5 C tarkoittavat saman yhtiön eri talojen numeroita: talo A, talo, B, talo C.

Osoitenumerokilvet tontin omistajan vastuulla

Moni ei tule ajatelleeksi, että samalla kiinteistöllä voisi periaatteessa olla montakin osoitetta – näin on kulmatonttien laita, koska ne ovat luontaisesti useamman eri kadun varrella. Antaessaan rakennusluvan rakennusvalvonta määrittelee ensisijaisen osoitteen: sen määrää se, mistä ajoliittymästä tontille ajetaan. Kulmatontilla voi olla useita osoitteita, jos rakennusvalvonnassa on myönnetty useita tonttiliittymiä.

Rakennuksen seinästä löytyy yleensä osoitenumerokilpi – jos tontin omistaja on sen siihen kiinnittänyt. Kunkin tontin omistaja huolehtii omista osoitenumerokilvistään, kaupungin vastuulla ovat kaupungin omistamat kiinteistöt ja vuokra-asunnot. Numeron on hyvä olla kunnossa pelastuslaitoksen varalta.

”Kaupunkilaisilta toivotaan myös aktiivisuutta. Puuttuvasta osoitekilvestä kannattaa ilmoittaa – joko kaupungille, jos kyseessä on kaupungin kiinteistö, tai muulle omistajalle, jos kyseessä on yksityinen kiinteistön omistaja”, Forsman sanoo.

Osoitenumero kannattaa kiinnittää näkyvälle paikalle – kerrostaloissa se kiinnitetäänkin usein rapun yhteyteen. Espoon kaupungin sivuilta löytyy ohjeita osoitenumerointiin.

”Lisäopasteiden pyynnöt kuntalaisilta ja pelastuslaitokselta ovat lisääntyneet kaupungin tiiviin rakentamisen takia”, kertoo Forsman.

Väliaikaisia osoitteita rakennusvaiheessa

Joskus tonteille annetaan tarkoituksella väliaikaiset osoitteet. Näin käy esimerkiksi silloin, kun asuinalueet täydentyvät, ja vanhaa katua seuraa uusi.

Tällainen tilanne on Kurttilassa, jossa vanhan Kaskikujan jatkoksi rakennetaan uusi Palkollisentie. Palkollisentietä ei ole vielä olemassa, mutta sen varrelle on haettu pientaloille rakennuslupia. Tällöin rakenteilla oleville taloille annetaan väliaikainen osoite Kaskikujan puolelta, ja se muutetaan sitten, kun Palkollisentie rakennetaan valmiiksi.

Kadunrakennusta tehdään siis vaiheittain, ja osoitesihteeri tekeekin tiivistä yhteistyötä kaupunkitekniikan keskuksen kadunrakentamisen kanssa.

Valmiilla kaduilla kävelijää voi hämmentää se, että näennäisesti suorana jatkuva katu vaihtaa yllättäen nimeä – näin tulee käymään juuri Kaskikujan ja Palkollisentien tapauksessa, kun vanha katu kohtaa uuden. Tällöin vanha katu pyritään erottamaan uudesta esimerkiksi läpiajoa vähentävällä jalankulku- ja pyörätiellä.

Espoo on saaripioneeri

Kun osoitteet on annettu, päivitetään ne kiinteistörekisteriin ja osoitenumero saa karttasijainnin, joka linkittyy kiinteistöön. Tiedot päivittyvät noin viikon sisällä Espoon osoitekarttaan, joka löytyy Espoon karttapalvelusta.

Rakennusten osoitteista ja osoitteenmuutoksista tiedotetaan viranomaisille ja kiinteistön omistajille.

”Kannattaa huolehtia oman navigaattorin päivityksestä niin, että siitä löytyvät uusimmat karttapäivitykset. Espoossa kun ympäristö muuttuu tiuhaan. Myös Google Mapsissa on usein virheellistä tietoa, kannattaa olla tarkkana”, Forsman sanoo.

Tällä hetkellä Forsmania työllistää osoitenumeroiden antaminen Pohjois-Espooseen, jonne rakennetaan uutta asuinaluetta esimerkiksi Perusmäkeen ja Kalajärvelle. Myös Kurttilaan annetaan nyt vauhdikkaasti osoitteita. Jatkuvasti uudistuva Tapiola taas aiheuttaa haasteita monitasoisuudellaan.

”Yleensä osoitteet annetaan maan tasalta, mutta Tapiolan Kirjokansi on eriniminen kuin sen alla kulkeva Tuulikinsilta. Se on sellainen alue, että opasteet tulevat tarpeeseen – ne ovat tontin omistajien vastuulla, aivan kuten osoitenumerokilvetkin”, sanoo Forsman.

Osoitteet herättävät myös tunteita. Työvuosiensa aikana Forsman on saanut huomata, että esimerkiksi numeroa 13 haluttaisiin vältellä, sitä ei tahdottaisi oman kodin osoitteeksi. Jotkut eivät haluaisi naapurin kanssa jaettua osoitetta. Usein osoite nähdään sukupolvelta toiselle siirtyväksi oikeudeksi, jota ei saisi muuttaa.

”Välillä oletetaan, että kiinteistökaupoissa ”ostetaan” kiinteistön lisäksi myös osoite.”, Forsman sanoo.

Espoo on pioneerien joukossa saarten osoitteenannossa: se alkoi antaa saarille osoitteita ensimmäisinä Suomessa vuonna 2011.

”Saarilla ei useinkaan kulje varsinaisia nimettyjä teitä. Tällöin rakennuksille annetaan osoitenimi saaren nimen mukaan ja osoitenumero saaren pohjoispisteestä myötäpäivään lähtien rantaviivan pituuteen perustuvaa kymmennumerointia käyttäen parillisin osoitenumeroin”, kertoo saarien osoitenumeroinnista vastannut kartoittaja Tarja Rämö.

teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE

Tältä näytti kaupunkitekniikan keskuksen vuosi – valmiina vuoteen 2017

Vuonna 2016 aloitettiin Espoon historian mittavin kadunrakennushanke ja valmistauduttiin metroliikenteen alkamiseen. Kaupunkitekniikan keskuksesta löytyi myös vuoden paras työpaikka.

new-years-eve-114011

Vuonna 2016 kaivinkoneen kauha iskeytyi espoolaiseen maaperään kerran jos toisenkin: käynnissä oli vuoden aikana noin 200 työmaata.

Eniten kaupunkitekniikan keskusta työllistivät Länsimetron edellyttämät maanpäälliset järjestelyt – metroasemille ei päästä, ellei niiden ympärille rakenneta katuja. Uudet kadut palvelevat myös yhä uusia metron varrelle muuttavia espoolaisia.

Valmista tuli. Kaupunkitekniikan johtaja Harri Tanska on tyytyväinen lopputulokseen.

”Meidän puolestamme metro voi alkaa kulkea”, hän hymyilee vuoden viimeisinä päivinä kaupunkitekniikan keskuksen tukikohdassa Espoon keskuksessa. Valkoinen joulu antaa odottaa itseään ikkunan takana, mutta KAKE on tehnyt katujen eteen parhaansa.

Vuonna 2016 valmistui joitakin suuria, pitkään työn alla olleita kokonaisuuksia, muun muassa näyttävä liikenneympyrä Tapionympyrä ja sen vieressä kesää odottava Leimuniityn puisto.

Liikenneympyrä sujuvoittaa liikennettä alueella, jonka liikennejärjestelyt muuttuvat paljon metroliikenteen alkaessa, bussireittien muuttuessa ja liityntäpysäköinnin kehittyessä. Alueelle tulee runsaasti myös uutta liikerakentamista, joten liikennettä riittää paitsi metrolle, myös Tapiolan keskukseen. Leimuniityn puisto pääsee loistamaan alkuperäisessä kuosissaan, johon kuuluvat historialliset tulikukat.

”Tapiola on alue, jossa on rakennettu jo hyvän aikaa, ja tullaan vielä rakentamaankin. On hyvä, että nyt on saatu nämä kaksi kokonaisuutta valmiiksi”, Tanska sanoo.

Muiksi vuoden 2016 merkkisaavutuksiksi hän mainitsee yhdessä Liikenneviraston kanssa toteutettujen Länsiväylän lisäkaistojen valmistumisen ja meluntorjunnan parantumisen sekä Gräsanlaakson kiertoliittymän ja kevyen liikenteen siltojen valmistumisen. Molemmin puolin Länsiväylää rakennettiin myös pitkät pätkät uutta pyörätietä.

Hyvin meni – muidenkin mielestä

Kaupunkitekniikan keskus voi sanoa onnistuneensa vuonna 2016: se sai useita ulkopuolisia tunnustuksia. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL valitsi maaliskuussa KAKE:n toteuttaman Finnevikin sillan Vuoden Sillaksi – siltaa kehuttiin muun muassa ympäristöystävällisyydestä, elinkaarikustannusten huomioon ottamisesta ja helposta korjattavuudesta. Sillan alapuolella loistaa LED-valaistus, jota voi säätää kuukausien ja juhlapäivien mukaan

Työn jäljen lisäksi palkittiin työympäristö – ammatillinen oppilaitos Omnia valitsi kaupunkitekniikan keskuksen viherylläpidon Vuoden työpaikaksi 2016. Palkintoperusteiksi mainittiin jatkuva koulutus työpaikkaohjaajiksi, työssä oppiminen ja ohjaus sekä yhteistyö alan oppilaitosten kanssa.

”Otamme mielellämme vastaan harjoittelijoita, ja on hienoa nähdä, että meillä on myös viihdytty näin hyvin”, Tanska sanoo.

Työ liikenneturvallisuuden eteen jatkui, ja vuoden lopulla valmistuneet vuoden 2015 liikenneonnettomuustilastot osoittivat, että liikenne muuttui jälleen turvallisemmaksi Espoossa. Sama kehitys on jatkunut jo vuodesta 2011 saakka. Asukaslukuun suhteutettuna Espoossa tapahtuu noin 67 prosenttia vähemmän onnettomuuksia kuin koko maassa keskimäärin.

”Tämä on määrätietoisen työn tulosta”, Tanska kehuu.

Vuonna 2016 myös kuntalaisten tyytyväisyys kaupunkitekniikan keskuksen työn jälkeen parani: asukaskysely kunnan yhdyskuntateknistä palveluista (TEKPA) näytti, että kuntalaiset ovat entistä tyytyväisempiä Espoon katujen ja puistojen hoitoon. Kysely toteutettiin keväällä 2016.

”Meillä on täällä tosi hyvä henki”

Kulunut vuosi oli erityislaatuinen koko työyhteisölle: itse asiassa kaupunkitekniikan keskus syntyi vasta vuoden 2016 alussa. Silloin aiemmat tekninen keskus ja Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos yhdistyivät, ja muodostettiin yksi, yhtenäinen KAKE.

KAKE:n liikkeelle lähtöä tunnusteltiin työpaikkakyselyllä alkukesästä. Siitä selvisi, että liikkeelle oli ponnistettu mallikkaasti.

”Oli uskomattoman hienoa nähdä, että parhaat arvosanat tulivat juuri työilmapiiristä ja siitä, miten oma työ koettiin. Meillä on täällä tosi hyvä henki”, Tanska toteaa.

Vuoden aikana KAKE on saanut myös omat kasvot: KAKE:n ulkoisessa ja sisäisessä viestinnässä seikkailee pallopäinen työmies-Kake, joka hoitaa Espoon kuntoon. Kake-hahmo tukee myös kaupunkitekniikan keskuksen tarinaa; siitä on tehty omat kuvituksensa mm. tunnuslauseille ”Kake hoitaa” ja ”Kake kuuntelee”: Kaken tarina on osa koko kaupungin laajuista Espoo-tarinaa.

”Tämä Kake-brändi on hyvä juttu. Näyttää siltä, että tarinamme on sisäistetty”, Tanska sanoo.

Vuoden tärkein saavutus liittyykin yhteishenkeen, yhteiseen tiehen ja tarinaan.

”Tärkein asia on se, että Kake on saatu toimimaan tosi hyvin”, Tanska summaa.

KAKE on parantanut toimintaansa haastavassakin toimintaympäristössä: kaupungin tavoitteiden mukaan uuden yksikön tuottavuutta tulisi parantaa kuudella miljoonalla eurolla vuoden 2017 loppuun mennessä. Syyskuun 2016 tilanteen mukaan tuottavuutta oli parannettu jo noin kolmella miljoonalla, eli aikataulusta oltiin hieman edellä.

”Synergiaedut yhdistymisestä ovat olleet suuremmat kuin odotimmekaan. Toiminta on virtaviivaistunut, on tehty enemmän samoilla resursseilla ja uskon että myös hyvä henki auttaa tuottavuuden parantamisessa”, Tanska selittää tulosta.

Eräs esimerkki KAKE:n näytönpaikoista koittaa keväällä 2017: Tapiolan kunnossapito siirtyy tällöin ulkopuoliselta urakoitsijalta kaupungin omien työntekijöiden hoidettavaksi.

Investointeja tulevaisuuteen

KAKE:ssa ei jäädä seisomaan laakereille, eikä edes työmaan turvakengille. Tänäkin vuonna on ollut käynnissä monta kehitysprojektia: rakennusmailla edistetään työntekoa sujuvoittavaa lean-ajattelua, ja kehitteillä on myös kaupunki- ja tietomallien ja koneohjauksen kokonaisuus, joka luo pohjan myös omaisuudenhallintaan. Sisäiseen tiedonkulkuun ja työnteon virtaviivaistamiseen tähdätään koko ajan.

Lisäksi on investoitu joihinkin koko alalla uusiin hankintoihin: kaupunkitekniikan keskus hankki talven tullen koko Länsi-Euroopan ensimmäisen lumensulatuslaitteen helpottamaan käytöstä poistuvien lumensijoituspaikkojen pulaa. Jo aiemmin tänä vuonna hankittiin ilmakuvauskopteri, jolla saadaan entistä tarkempaa ja laadukkaampaa materiaalia karttojen ja suunnittelun pohjaksi.

Kaupungin digirahoitusta sen sijaan sai Kotikatuportaali-niminen hanke, jonka tarkoituksena on kertoa kartalla asukkaille olennaisia rakennus-, kaavoitus- ja liikennetietoja. Käyttäjä voi tarkastella kartalla kohdennetusti juuri omaa kotikatuaan ja sen lähiympäristöä.

Vuonna 2017 kadunrakennus onnistuu vaikka vanhalle merenpohjalle

Työmiehet, -naiset ja insinöörit viettävät ansaittua joululomaansa, mutta sen jälkeen palataan töihin. Mittavimpia ensi vuoden hankkeita on Perkkaan viereisen Vermonniityn muuttaminen asuinalueeksi.

”Siellä rakennetaan vanhalle merenpohjalle taloja ja katuja. Meidän katu- ja putkitöiden osuutemme urakasta on noin 14 miljoonaa euroa”, kertoo Tanska.

Myös Turunväylä pääsee remonttiin: Liikennevirasto korjaa Kirkkojärven painumia, ja samassa urakassa kaupungille rakennetaan Naapurinmäen kevyen liikenteen silta väylän yli.

Myös Kehä II:n ja Tuomarilan välillä tehdään parannustoimenpiteitä. Koko välille rakennetaan molemmin puolin kolmannet kaistat sekä meluntorjuntaa. Lisäksi parannetaan Kehä II:n ja Turunväylän risteyksen ramppijärjestelyjä. Ymmerstan kohdalle rakennetaan uusi kevyen liikenteen silta väylän yli.

Kauklahdenväylällä rakennetaan uusi kiertoliittymä Kummelivuoren ja Tillinmäentien risteykseen. Lisäksi rakennetaan useita uusia puistoja ja ulkoilureittejä. Rantaraittia rakennetaan Villa Kolikarin kohdalle.

Työt jatkuvat myös taloudellisesti mittavimmalla työmaalla, Kehä I Keilaniemessä -hankkeessa. Vuonna 2016 kaupunginvaltuusto päätti, että tunneli rakennetaan kerralla lopulliseen muotoonsa, mikä vähentää alueen asukkaiden ja yritysten rakentamisen aikaista haittaa ajallisesti. Nyt rakentamistyötä tehdään siis koko 400 metrin mittainen tunneli huomioiden. Vuonna 2017 alkaa myös tunnelin peittävän puiston suunnittelu.

KAKE:n toiminta kehittyy edelleen. Vuonna 2017 tuottavuutta parannetaan esimerkiksi karsimalla tukikohtaverkostoa – kaupungin vuokrakulut pienenevät ja samalla yksiköiden yhteistyömahdollisuudet paranevat. Verkoston kehitys saadaan maaliin kesään mennessä. Tuottavuutta haetaan myös erilaisilla hankinta- ja kilpailutusmalleilla.

”Tavoitteenamme on, että hankintoja voisi tehdä nykyistä joustavammin, suosia esimerkiksi minikilpailutuksia. Tämä toimisi esimerkiksi, kun hankimme kiviaineksia työmaille; voisimme tehdä kohdekohtaista kilpailuttamista”, Tanska sanoo.

Vuoden 2017 lopussa tuottavuustavoitteen pitäisi olla saavutettu. Sen jälkeen katsotaan, missä KAKE on, ja kuinka matkaa jatketaan.

”Vuoden 2017 lopussa luodaan visio niiden kokemusten pohjalta, joita kahdessa vuodessa on saatu: Millainen on KAKE 2020-luvulla?” Tanska pohtii.

teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE

Espoossa polkaistaan jouluvalot – energiaa ekosti kuntopyörällä

Matinkylän Piispanaukiolla polkaistaan joulukuuseen valot Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden valmistamalla kuntopyörägeneraattorilla joulukuun ensimmäisenä.

Espoossa syttyvät tänä vuonna omaperäiset jouluvalot – Matinkylän Piispanaukiolle pystytetään noin kolme metriä korkea joulukuusi, jonka valot saavat energiansa kuuseen liitetystä kuntopyörägeneraattorista. Saadakseen kuusen hohtamaan jouluista valoa on siis hieman kuntoiltava.

Kuntopyörään voi jatkossa tarttua kuka tahansa, mutta ensimmäisen kerran valot syttyvät kuuseen 1.12., kun kaupunkitekniikan keskuksen infrapalvelupäällikkö Toni Korjus avaa joulukuusen pitämällä puheen ja polkaisemalla henkilökohtaisesti valot kuuseen.

Avajaistilaisuudessa polkupyörän valmistaneet Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijat kukitetaan, ja luvassa on myös Matinkylä-Olarin Monitoimiset -verkoston järjestämää ohjelmaa ja seurakunnan yhteisötyöntekijä Veikko Ahosen tervehdys.

”Kuntopyörään on kiinnitetty auton laturi ja akut, joten se toimii kahdella tapaa: kun pyörää polkee, akut latautuvat, ja kuusi voi pysyä valaistuna jopa tunteja polkemisen jälkeen varastoituneen energian ansiosta. Toisaalta polkeminen tuottaa kuuseen energiaa myös välittömästi polkemisen hetkellä”, kertoo kuusiprojektista kaupunkitekniikan keskuksessa vastaava ympäristömuotoilija Niko Riepponen.

Jokainen voi tehdä kuusesta kauniimman

Jouluista tunnelmaa kuntopyörän ja joulukuusen ympäristöön tuovat myös viherylläpidon sommittelemat jouluiset istutukset. Jokainen kaupunkilainen voi somistuttaa kuusta itsekin.

”Tule ja tuo oma joulukoristeesi kuusen oksalle!” kannustaa Riepponen.

Joulukoristeen voi ripustaa kuusen oksalle avajaistilaisuudessa tai sen jälkeenkin. Tärkeää on kuitenkin välttää koristeita, joista voisi irrota pieniä muoviosia, koska ne voivat päätyä ikävästi pikkulintujen tai -oravien vatsaan.

Ekokuusi pysyy paikoillaan joulun ajan, ja se päättää samalla tapahtumarikkaan Espoon Vihervuoden, jonka aikana kaupunkiin on saatu muun muassa Espoon ensimmäiset kaupunkiviljelylaatikot ja juhlittu Viherfestivaaleja kaupunginpuutarhalla. Vihervuodesta voit lukea lisää täältä.

Vihervuodesta Suomi 100 -juhlavuoteen – luvassa useita näyttäviä kaupunkivalaistuskohteita

Joulukuusi on Vihervuoden päätöksen lisäksi ensimmäinen maistiainen Suomi 100 -juhlavuodenkunniaksi toteutettavasta Valovuosi-projektista, jonka kaupunkitekniikan keskus ja Espoon tapahtuma- ja kulttuuripalvelut toteuttavat yhteistyössä. Tässä projektissa kaupunkilaiset pääsevät kokemaan valotapahtumien sarjan, jossa valaistaan espoolaisia kerrostalokoteja ja toteutetaan myös pysyviä kaupunkivalaistusprojekteja.

”Espoolaiset kerrostalot muuttuvat vuoden aikana valolinnoiksi, kun asukkaat toteuttavat taiteilija Anne Roinisen avulla oman yhteisönsä näyttävän valaistuksen. Pysyvämpiä valaisukohteita pääsevät ehdottamaan kaikki espoolaiset ja kohteena voi olla vaikkapa asuinalueen kaunis katupuu tai kallioleikkaus. Pysyviä valaistuskohteita toteutetaan yhteensä reilun tusinan verran”, kertoo Suomi 100- juhlavuotta Espoolla koordinoiva Saara Vanhala.

 

teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE

Robottibussista hyviä kokemuksia Otaniemen liikenteessä

Espoon Otaniemessä on testattu robottibussia syys-lokakuussa 2016. Liikennekokeilu on onnistunut hyvin, ja kaupunki sai uusia kokemuksia siitä, kuinka robotti käyttäytyy muun liikenteen seassa. Bussi palaa Espooseen ensi vuonna.

img_4719-1

Minikokoinen valkoinen bussi kurvaa rauhallisesti kulman takaa Aalto-yliopiston Urban Millin parkkipaikalle. Neliömäiset mittasuhteet tuovat mieleen perinteisen pikkubussin. Tämä bussi toimii kuitenkin ilman kuljettajaa, ja sille on varattu parkkipaikalta oma tila – ”Varattu robottibusseille”, lukee tiiliseinään kiinnitetyssä kyltissä. Jo kadun alkupäästä löytyi robottibussikokeilusta muuta liikennettä varoittavia kylttejä.

Robottibussi on liikennöinyt Otaniemessä syys-lokakuun ajan. Kyse on SOHJOA-hankekokonaisuudesta, joka on osa kuuden Suomen suurimman kaupungin 6Aika-strategiaa. Siinä kehitetään avoimempia ja älykkäämpiä palveluita, ja itseohjautuva robottibussi on näistä yksi esimerkki. Toimintaa testataan osana Liikenneviraston ja Trafin rahoittamaa NordicWay-hanketta. ’

Nyt testiajot Espoon Otaniemessä alkavat olla lopuillaan.

”Robottibussien teknologia on kehitteillä, ja hanke on saanut paljon arvokasta uutta tietoa siitä, miten busseja pitää vielä parantaa. Kaupunki taas on saanut kokemuksia siitä, miten bussi käyttäytyy muun liikenteen seassa ja mitä robottiohjaus tarkoittaa liikennesuunnittelun ja liikenteenohjauksen näkökulmasta”, sanoo liikenteenhallintapäällikkö Johanna Nyberg Espoon kaupunkitekniikan keskuksesta.

Robottibussilla metrolle?

Bussiin sisään astuessa huomaa nopeasti, että istumapaikkoja on kuusi ja seisomapaikkoja muutamia – yhteensä bussiin mahtuu valmistajan mukaan 12 ihmistä.

”Robottibussia ei olekaan tarkoitettu korvaamaan pitkiä runkolinjojen matkoja. Pikemmin se palvelisi hyvin syöttöliikennettä esimerkiksi metroasemille paikoissa, joissa ei tarvita suurta perusbussia, mutta joissa taitettava matka ylittää kuitenkin kävelymatkan”, Nyberg sanoo.

Bussin kyydistä löytyy Otaniemessä testivaiheessa vielä myös henkilökuntaa – matkustajia tervehtii Metropolia Ammattikorkeakoulun projekti-insinööri Oscar Nissin. Robottibussikokeilussa on mukana monta tahoa; Metropolian lisäksi mm. Aalto-yliopisto, Forum Virium Helsinki, Maanmittauslaitos sekä Tampereen teknillinen yliopisto. Hankkeen rahoitus saadaan EU:n aluekehitysrahastolta, EAKR:lta.

”Helppo tätä on käyttää. Ei paljon muuta tarvitse tehdä kuin avata ja sulkea ovet – ja tietenkin vielä olla tarkkana turvallisuudesta tässä vaiheessa”, Nissin sanoo. Bussi vaikuttaakin sisältä yksinkertaiselta ja pelkistetyltä: vain muutama värikäs ohjauspainike osuu matkustajan silmiin.

Robotti pysähtyy havaitessaan jalankulkijan

Turvallisuuden takaamiseksi robottibussi on liikkunut testin ajan Otaniemessä hiljaa, 10–15 kilometrin tuntinopeudella. Maksimissaan bussi yltäisi noin 30 km/h -nopeuteen.

Nyt kaikkia bussin ominaisuuksia vielä testataan – muun muassa sitä, kuinka helposti se havaitsee vastaan tulevan jalankulkijan. Hyvin näyttää havaitsevan – bussi hidastaa, soittaa kuuluvasti kelloa, pysähtyy. Robottibussi-hankkeeseen kuuluva testihenkilö pääsee kävelemään rauhassa tien yli.

Otaniemessä bussi on toiminut muun liikenteen seassa, mutta suljetussa liikenneympäristössä. Se on ollut myös etuajo-oikeutettu. Kuluu vielä aikaa, ennen kuin näemme robottibusseja vilkasliikenteisemmillä kaduilla, Nyberg arvioi.

”Bussi osaa tällä hetkellä pysähtyä havaitessaan esteen, mutta sen liikennesääntöjen tunnistamista täytyy vielä kehittää”, hän sanoo.

Bussi palaa Espooseen ensi vuonna

Kun robottibussien teknologia kehittyy, niiden edut ovat kiistattomat: esimerkiksi liikennöintikustannuksissa voidaan säästää, arvioi Nissin. Nybergin mukaan robotit ja sähköinen liikenne ovat kokonaisuudessaan tulevaisuuden alaa, ja tämän vuoksi myös Espoo on lähtenyt mukaan robottibussin testaukseen.

Bussi hidastaa kaarteissa ja soittaa kiltisti kelloa aina, kun lähdemme liikkeelle pysäkiltä. Mutta kuinka kokeilu on lopulta onnistunut?

”Tosi hyvin, olemme oppineet paljon lisää. Melkein on sujunut paremminkin kuin tänä kesänä Helsingin Hernesaaressa ajellessa”, Nissin sanoo.

Espoon jälkeen bussi jatkaa testiajoaan Tampereella, joka myös kuuluu robottibussin testaajakaupunkeihin. Ensi vuonna se kuitenkin palaa jälleen Espooseen, joten testiajolle ehtii mukaan silloinkin.

Lue lisää robottibusseista: sohjoa.fi

 

teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE

Koululaiset syventyivät Länsimetroon viikon ajan: ”Miksi se ei kulje Saunalahteen?”

Leppävaaran koulun oppilaat perehtyvät Länsimetroon viikon ajan. Heille on selvinnyt muun muassa, missä on metroverkoston syvin kohta ja kuinka lemmikin kanssa käyttäydytään metrossa. Katujen suunnittelusta vastaava insinööri avasi oppilaille, kuinka kaupunki suunnittelee suuria liikennehankkeita.

 leppis4

”Kukas teistä tietää, milloin Länsimetron kuokka iskettiin ensimmäistä kertaa maahan Espoossa?” Espoon kaupunkitekniikan keskuksen projektipäällikkö Kaisa Kauhanen katselee ympärilleen leppävaaralaisessa koululuokassa. Seinillä näkyy perinteisiä opetusjulisteita ja liitutaulukin luokasta löytyy – mutta pulpeteilla oppilaita odottavat iPadit. Jokin tässä luokassa on eri lailla kuin 20 vuotta sitten.

Ympärillä istuu neljässä pulpettiryhmässä seitsemäsluokkalaisia, jotka perehtyvät tällä viikolla Länsimetron suunnitteluun ja toteutukseen. Taustalla on uusi opetussuunnitelma, joka painottaa ilmiöperäistä oppimista. Tällä viikolla osa seitsemäsluokkalaisista perehtyykin espoolaisiin kartanoihin, osa uuteen koulurakennukseen, osa espoolaisiin ruokaperinteisiin – ja osa Länsimetroon. Siksi on tärkeää kuulla myös kaupungin näkökulma suureen liikennehankkeeseen.

Kauhasen kysymys saa aikaan kiihkeän porinan pulpettiryhmässä. Kukin kirjoittaa vastauksensa valkoiselle paperilapulle.

”10.11.2009?” kuuluu ensimmäinen arvaus.

”Aika lähelle, mutta ei ihan oikein”, Kauhanen sanoo.

”30.5.2010?” ehdottaa toinen ryhmä. Tämä vastaus menee niin lähelle totuutta, että apua on taidettu etsiä Googlen kätköistä: oikea vastaus on 31.5.2010. Googlaaminen ei kuitenkaan tässä luokassa ole kiellettyä – uusiin oppimistapoihin kuuluu myös entistä aktiivisempi tiedon etsiminen itse.

Selviteltäessä metromatkan pituutta Tapiolasta Kamppiin apuvälineitä ei sen sijaan käytetä. Arvaukset liikkuvat kahdeksasta 28 minuuttiin – oikea on 13 minuuttia.

”Täältä voitte sitten itsekin tarkastaa matka-ajat”, Kauhanen sanoo ja avaa tietokoneelta Länsimetron sivuilta löytyvän aikataulun.

Kaupunkisuunnittelun aakkoset haltuun

Ryhmäläiset ovat saaneet laatia Kauhaselle etukäteen kysymyksiä. Kauhasen tehtävä on avata kaupungin näkökulmaa projektiin.

”Onkos teille selvää, kuinka on päätetty siitä, että metro tulee Espooseen?” hän kysyy ja luo silmäyksen ympärilleen. Päitä pudistellaan, kaupunkisuunnittelussa on vielä oppimista.

”No, työnjakohan menee niin, että kaavoituksessa luodaan suuret linjat siitä, kuinka kaupunkia tulevaisuudessa rakennetaan. Yleiskaavassa päätetään suuressa mittakaavassa siitä, minne tulee asutusta ja miten liikenne kulkee. Asemakaavoituksessa kuva tarkentuu, kun päätetään, miten kadut ja puistot tarkemmin sijoittuvat ja kuinka lähelle metrorataa saa rakentaa”, Kauhanen avaa asiaa. Oppilaat nyökyttelevät; oman kaupungin rakentuminen kiinnostaa.

Aina kaavoittajan tehtävä ei ole helppo – ratkaisuihin vaikuttaa se, kuinka kallista rakentaminen on, ja metron kohdalla on pohdittu muun muassa, missä siitä olisi kaikkein eniten hyötyä.

”Niin, missäs arvelette metrosta olevan eniten hyötyä?” Kauhanen testaa jälleen oppilaita. Yksi käsi nousee heti.

”Siellä, missä on paljon työmatkaliikennettä?”

”Aivan oikein. Siellä, missä ylipäätään liikkuu paljon ihmisiä. Tärkeää on myös se, millainen kallioperä on ja minne on teknisesti mahdollista rakentaa”, Kauhanen vastaa.

”Kuka tästä kaikesta päättää?”

Opettaja Salla Nurkkala seuraa Kauhasen ja oppilaiden vuoropuhelua sivusta. Välillä opettajallekin tulee mieleen kysymyksiä – häntä kiinnostaa, oliko vaikea päättää, mitä kautta metro kulkee.

Kauhanen myöntää, että reitti aiheutti päänvaivaa. Metroa rakennetaan Espooseen kahdessa vaiheessa, ja toisen vaiheen päätepysäkiksi kaavailtiin Kivenlahden lisäksi myös Saunalahtea.

Kaikki eivät ole ratkaisusta aivan samaa mieltä.

”Miksei sitä sitten voida rakentaa Saunalahteen asti? Olisi ollut muakin lähempänä”, kuuluu ääni takimmaisesta ryhmästä.

”Ihan totta, niin minuakin. Oli kuitenkin taloudellisesti järkevämpää päättää metro Kivenlahteen”, sanoo Saunalahdessa itsekin asuva Kauhanen.

Vieläkään ei ole selvinnyt, mistä löytyvät ne ihmiset, jotka voivat päättää metron rakentamisesta. Keitähän he voisivat olla?

”Kaupunginjohtaja?” ehdottaa joku.

”Ei, kyllä se on demokratian pelisääntöjen mukaan kaupunginvaltuusto”, Kauhanen kertoo.

Metron kaltaisen projektin läpivieminen vaatii aikaa. Länsimetron ensimmäisen vaiheen suunnittelu käynnistyi Espoon kaupunginvaltuuston ja Helsingin kaupunginhallituksen vuonna 2006 tekemien päätösten mukaisesti jo maaliskuussa 2007. Kaavavalitusten vuoksi rakentaminen kuitenkin venyi vuoteen 2010, jolloin kuokka ensimmäisen kerran iskeytyi maahan Espoossa – kuten tunnin alussa opittiin.

Metrotunneli, maailman pimein paikka

Oppilaat ovat jo päässeet perehtymään metron toimintaan ihka oikealla Länsimetron konttorilla – ja tältä vierailulta ovat selvästi jääneet faktat mieleen. Kun Kauhanen kysyy, mikä on metrotunneli syvin kohta, tulee vastaus luodinnopeudella:

”50 metriä Lauttasaaren kohdalla!” kuuluu etummaisesta pöytäryhmästä.

Myös metron ensimmäisen vaiheen pituus, 14 kilometriä, muistetaan hyvin. Yhteensä metron jatkeen kanssa uusia metrokiskoja syntyy yhteensä 21 kilometriä. Uusia asemia rakennetaan ensimmäisessä vaiheessa kahdeksan ja seuraavassa viisi.

Myöhemmin päivällä on luvassa metroajelu Helsingissä – siellä oppilaiden kuuluu tarkkailla ympäristöään, haastatella kanssamatkustajia, tehdä muistiinpanoja ja esimerkiksi videoida näkemäänsä. He saavat liikkua valmiissa metrotunnelissa – Kauhasella on kokemusta myös puolivalmiista.

”Metrotunneli on todella vaikuttava kokemus. Siellä on ihan pimeää, ihan hiljaista. Missään ei ole niin pimeää kuin siellä. Suosittelen, jos teillä joskus on mahdollisuus käydä!” hän sanoo.

Metrotunnelissa kävellyt Kauhanen on yksi tärkeistä Länsimetron parissa Espoossa työskennelleistä asiantuntijoista. Metron syntymiseen tarvitaan kuitenkin paljon muitakin – keitä he mahtaisivat olla?

”Arkkitehtejä?” ehdottaa tyttö takimmaisesta pöytäryhmästä pehmeällä äänellä.

”Kyllä. He suunnittelevat asemat, ja maisema-arkkitehtejä tarvitaan asemien läheisten puistoalueiden suunnittelussa”, sanoo Kauhanen.

Itse Kauhanen on insinööri, joka suunnittelee katuja ja miettii, kuinka metrolle pääsisi kulkemaan parhaalla mahdollisella tavalla. Paikalle pitäisi päästä sujuvasti sekä jalan, pyörällä että autolla, ja autoilijoille ja pyöräilijöille pitäisi voida taata hyvät pysäköintimahdollisuudet. Insinööriksi voi valmistua Aalto-yliopistosta, kuten myös arkkitehdiksi.

Insinöörien lisäksi metron kulkemiseen tarvitaan myös geotekniikan asiantuntijoita, jotta tiedettäisiin, millaista kallio rakennuspaikalla on; tulisiko sitä lujittaa keinotekoisesti. Rakennesuunnittelijoiden tehtävä on varmistaa rakenteiden laatu niin, että tunnelin päälle voidaan tarvittaessa rakentaa vaikkapa ostoskeskus tai autotie.

Kallioperän räjäyttäminen on sekin aivan oma alansa – panokset on osattava asettaa oikealla tavalla juuri niin, että räjähdyksessä syntyy oikeanlaista metrotunnelia. Tarvitaan myös ympäristön asiantuntijoita pohditaan mm. veden virtausta ja johtamista metrotunnelin halkomassa uudessa ympäristössä.

Pehmokoira opettaa käyttäytymään

Länsimetron rakentamiseen osallistuneet keräävät itselleen valtavan määrän uutta ammattitaitoa. Mitä sille tapahtuu, kun kaikki tunnelit on louhittu, radat paikoillaan ja kun asemat avaavat ovensa?

”Meillä on jatkossakin tiedossa monia suuria ja haastavia projekteja: oletteko kuulleet Raide-Jokerista tai kaupunkiradasta?” Kauhanen kysyy yleisöltään. Osa nyökkäilee.

Kauhanen lopettelee omaa puheenvuoroaan, mutta työtä on riittänyt myös oppilailla – yhden ryhmän tehtävänä on ollut taltioida esiintyminen videolle, toinen taas on tehnyt muistiinpanoja esiintymisestä. Koko projektiviikon ajan tehdään tehtäviä, joiden anti kootaan esille seuraavan maanantain messuilla, joilla myös muiden teemaryhmien oppilaat esittelevät omien töidensä tulokset.

Nyt on kuitenkin aika lähteä syömään – ja sitten metroajelulle. Mukaan pääsee myös valkoinen pehmokoira, joka on tämänkin tunnin ajan nököttänyt taimmaisella pulpetilla tyttöjen ympäröimänä. Mihin koiraa tarvitaan?
”Luokassa heräsi kysymys siitä, voiko oman koiran ottaa metroon mukaan. Harjoittelemme maskotin kanssa sitä, miten lemmikin kanssa käyttäydytään metrossa – sen paikka on lattialla”, selittää opettaja Nurkkala.

Tämän kiltin leikkikoiran kanssa käyttäytymistä onkin helppo harjoitella. Ainoa pelko on, että sen valkoiset haivenet likaantuvat metrovaunun lattialla.

FAKTA

  • Matka-aika Tapiolasta Kamppiin on 13 minuuttia
  • Espoon kaupunginvaltuusto päätti Länsimetron rakentamisesta vuonna 2006
  • Länsimetron rakentaminen alkoi Espoossa vuonna 2010
  • Suuret linjaukset Länsimetrosta pohjautuvat kaavoitukseen
  • Reitin valintaan Espoossa vaikuttivat rakennuskustannukset ja tulevien matkustajien määrä
  • Uuden metrolinjaston syvin kohta, 50 metriä maan alla, löytyy Lauttasaaresta
  • Länsimetron rakentamiseen on tarvittu mm. insinöörejä, arkkitehtejä, geotekniikan asiantuntijoita ja rakennesuunnittelijoita

Lisää tietoa metrosta Länsimetron sivuilta.

 

teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE

”Selkeät väylät ja hyvä verkosto” – Tätä mieltä on työmatkapyöräilijä Espoon pyöräteistä

Pitkänkin työmatkan jaksaa pyöräillä, kun pyörätiet ovat kunnossa ja varusteet oikeanlaiset. Päivittäin suuntaansa 32 kilometriä pyöräilevän Harri Kailasalon mielestä Espoo on panostanut pyöräilyn kehittämiseen viime vuosina.

PROJEKTI: Seudullinen pyöräilymarkkinointi 2016. KUVATTU: 6 / 2016. VALOKUVAAJA: Heidi-Hanna Karhu, +358 40 7519067, heidi@heidihannakarhu.com. Valokuvaajan nimi mainittava käytön yhteydessä. TILAAJA: Lea Keskitalo, Tiedottaja, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus, viestintä. +358 46 877 2478,  +358 9 81621 lea.keskitalo@espoo.fi OIKEUDET: Vain Espoon omaan käyttöön, ei luovutusoikeutta kolmansille osapuolille.

Tuuli puhaltaa Länsiväylällä, kun Harri Kailasalo polkee jokapäiväistä työmatkaansa Kirkkonummelta Salmisaareen. Reitti on tuttu: hän on pyöräillyt säännöllisesti töihin jo viiden vuoden ajan. Vaihtelevissa sääolosuhteissa auttavat irtohihat ja -lahkeet, joita voi lisäillä ja poistaa lämpötilan mukaan. Aamulla kun voi viluttaa iltapäivää enemmän.

Kilometrejä kertyy yhteensä 32 suuntaansa, joten päivän liikunnat on työmatkapyöräilyllä kuitattu. Viime vuosina Kailasalo on huomannut selvää kehitystä Espoon pyöräväylissä.

”Pyöräilyn verkostoa on selkeästi kehitetty. Reitit ovat entistä selkeämpiä ja johdonmukaisempia, ja yhä enemmän on eroteltuja jalankulun ja pyöräilyn reittejä. Selvästi kaupunki on panostanut pyöräilyyn”, hän sanoo.

Turvallista pyöräilyä

Onnistuneina liikenneratkaisuina Kailasalo pitää esimerkiksi Länsiväylän vartta Keilaniemestä Niittykumpuun. Suurta valtaväylää pitkin pääsee nopeasti perille. Toinen pyöräilyn lempipaikka on Suomenojan ympäristö.

”Suomenojalta pääsee Olariin asti leveitä pyöräteitä pitkin. Suomenojalla on myös hyvin toteutettu liikenneympyrä, jossa pyöräily kulkee eri tasossa muun liikenteen kanssa. Eritasoratkaisu lisää liikenneturvallisuutta”, Kailasalo sanoo.

Näin on myös tilastojen näkökulmasta: siinä, missä Helsingissä on paljon ruutukaava-aluetta, jossa ajoneuvoliikenne ja polkupyörät ajavat samassa tasossa, on Espoossa kevyt liikenne ja ajoneuvot pyritty erottamaan eri tasoihin aina, kun se on mahdollista. Tämä näkyy liikenneturvallisuuden tilastoissa: vuosina 2011–2015 Espoossa tapahtui yhteensä 81 loukkaantumiseen johtanutta pyöräilyonnettomuutta, kun vastaava luku Helsingissä oli 509 ja Vantaalla 145.

Harja-autot ja auraajat nopeasti paikalle

Kailasalo antaa kiitosta myös pyöräväylien kunnossapidolle.

”Ei tarvitse pitkään keväällä odotella, niin harja-autot ilmestyvät kaduille. Myös talvella väyliä aurataan ja hiekoitetaan hyvin, vaikka tietysti joskus lumisade voi yllättää. Valaistuskin on tarkkaan mietitty”, Kailasalo toteaa.

Espoo on suuri kaupunki, mutta Kailasalo ei ole pyöräillessään eksynyt.

”Risteyksissä on opastetauluja, ja välillä olen käyttänyt pääkaupunkiseudun pyöräilykarttaa. Myös kokeilemalla löytää uusia reittejä, tai jakamalla kokemuksia kavereiden kanssa”, hän sanoo.

Espoossa on tällä hetkellä käynnissä monia suuria työmaita Länsimetron rakentamisen vuoksi. Välillä Kailasalo toivoisi työmaiden läheisyyteen selkeämpää opastusta ja asfaltoituja väliaikaisia pyöräreittejä, jos poikkeustilanne kestää suhteellisen kauan. Osassa työmaita asiat on kuitenkin hoidettu hyvin.

”Esimerkiksi Kivenlahden metroaseman ympäristössä on hyvä asfaltoitu väliaikainen pyöräväylä”, hän sanoo.

Pyöräilijä itsekin voi vaikuttaa

Kaupungilta toivotaan usein pyöräilyn olosuhteiden parannusta, mutta Kailasalo huomauttaa, että myös pyöräilijät itse voivat tehdä pyöräkaistoista parempia paikkoja.

”Ajonopeuksia voisi miettiä. Vaikkapa Keilaniemi-Niittykumpu -välillä voi ajaa lujaa, mutta kyllä nopeutta on hiljennettävä, kun tullaan kaupunkikeskuksiin, joissa on paljon muitakin liikkujia. Se nyt on ihan perusjuttu, että risteykseen tullessa pitäisi jarruttaa”, hän sanoo.

Yhä useampi haluaa pyöräillä Espoossa – näin kertovat tilastot. Espoon liikennekatsauksen 2015 mukaan Espoossa pyöräiltiin viime vuonna enemmän kuin koskaan ennen.

”Sen huomaa, selvästi on pyöräteillä vilkkaampaa kuin silloin viisi vuotta sitten. Parantuneet pyöräilyn olosuhteet ovat kannustaneet tarttumaan pyörään oman auton sijasta. Toki mukaan mahtuu aina lisää. Kyllä se kannattaa: luonto säästyy, kunto kasvaa”, Kailasalo sanoo.

FAKTA

  • Espoo rakentaa jatkuvasti lisää baanoja eli pyöräilyn laatureittejä
  • Baanaverkosta on suunniteltu 60 km pitkää
  • Länsimetron asemien läheisyyteen toteutetaan noin 4100 pyöräpysäköintipaikkaa
  • Vuosina 2014–2015 rakennettiin lähes 30 kilometriä lisää uusia pyöräteitä
  • Espoon pyöräilijämäärät olivat vuonna 2015 suuremmat kuin koskaan ennen sekä kaupunkikeskuksissa että kaupunkikeskustojen välillä.

Lisää tietoa pyöräilystä täällä.

Tilastotietoa Espoon pyöräilyonnettomuuksista täällä.

 

teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE

Kohti älykästä kadunrakennusta: tulevaisuudessa kadut valmistuvat nopeammin ja tarkemmin

Kadut voivat tulevaisuudessa valmistua entistä nopeammin ja tehokkaammin, kun kaupunkitekniikan keskus parantaa tiedonkulkuaan.

tietomallit_kuva

Tavallinen Alberganesplanadilla kävelijä harvemmin ajattelee, minkä kaiken päällä hän itse asiassa käveleekään: kenkien alla vilistää tuttua harmaata asfalttia, kyllä, mutta asfaltin alta löytyy erilaisia rakennekerroksia. Kadun kerrokset rakennetaan aina kulloisenkin maaperän mukaan, savimaahan rakentaminen on haastavampaa kuin lujemmalle maalle. Lisäksi katujen alla kulkee usein vesiputkia ja operaattoreiden kaapeleita.

Ei olekaan samantekevää, kuinka jatkuvasti kasvavan ja kehittyvän Espoon kadut rakennetaan. Tärkeässä asemassa rakentamisessa on tiedonkulku. Ennen kuin edes katujen suunnittelua aloitetaan, kerätään ympäröivästä maastosta tietoa esimerkiksi ilmakuvauksin ja erilaisin mittauksin, jotta tiedettäisiin muun muassa, millaisia putkia maan alla jo kulkee.

Tiedot palvelevat katujen suunnittelijoita, ja niiden pohjalta täydennetään myös mm. opaskarttojen materiaalina toimivaa Espoon kantakarttaa. Suunnitelmien valmistuttua päästään käytännön rakennustoimiin.

Kaikista näistä eri vaiheista syntyy suuri määrä tietoa – joka nyt tallennetaan erilaisiin rekistereihin ja järjestelmiin. Voi käydä niinkin, että jo kerran kerätty tieto kerätään uudelleen. Tätä on tarkoitus parantaa seuraavien kolmen vuoden aikana tietomallipohjaisten prosessien käyttöönotolla.

”Esimerkiksi kadun tietomalli tarkoittaa lähtötietojen, suunnitelmien, rakentamisen, kunnossapidon sekä kaikkien elinkaaren aikaisten tietojen kokonaisuutta digitaalisessa muodossa”, sanoo kaupunkitekniikan keskuksen tietomallikoordinaattorina vuoden 2016 alusta työskennellyt Jari Kainuvaara.

Parempi tiedonkulku tuo säästöjä kuntalaiselle

Nopeasta ja ajantasaisesta tiedonkulusta on monenlaista hyötyä – kuntalaiselle saakka. Lähtökohta on se, että kun eri työvaiheiden tiedot ovat saatavissa saman projektiportaalin kautta, tiedonkulku nopeutuu, eikä päällekkäiseen työhön enää kulu aikaa. Ajan säästö tarkoittaa pitkällä ajalla myös taloudellisia säästöjä.

Rakentamisen aikana tiedonkulku voi tarkoittaa tarkempaa materiaalien käyttöä, kun tiedetään täsmälleen, paljonko asfalttia vaikkapa Alberganesplanadin rakentamiseen tarvitaan. Jos suunnitelmiin tulee muutoksia kesken rakentamisen, voidaan uusia vaihtoehtoja testata jo tietokoneella, ei käytännössä maastossa – ja jälleen säästyy aikaa. Lopulta myös tekninen laatu parantuu nykyisestä.

Katujen kunnossapidossa tiedonkulku merkitsee parempaa reagoimista: esimerkiksi lumenauraaja voi merkitä reaaliaikaisesti, mitkä kadut hän on jo aurannut. Näin työkaveri ei enää vahingossakaan lähde auraamaan samaa katua. Myös työpäivien suunnittelu ja tehtävänjako helpottuvat ajantasaisen tiedon ansiosta.

3D-karttoja päättäjien ja kuntalaisten nähtäville

Tietomalliin liittyy olennaisesti myös aineiston esittäminen kolmiulotteisesti – projektin myötä päästään irti paperista.

”Esimerkiksi tekniselle lautakunnalle voitaisiin esitellä katusuunnitelmat 3D-mallina, jolloin päätöksentekijöidenkin olisi helpompi hahmottaa suunnitelmia. Samoin 3D-tietoa voisi olla mahdollista tarjota kuntalaisille perinteisten kartta-aineistojen lisäksi”, Kainuvaara sanoo.

Tietokantaan yhdistyisivät myös älykkäät laitteet – kaivinkone hoksaisi itse tietomallin tarjoaman tiedon turvin, mistä kohtaa kannattaa kaivaa. Koneohjausta testattiinkin jo eräässä Espoon pilottikohteista, Tammitien hankkeessa, jossa Kainuvaara oli itse vetovastuussa.

”Koneohjauksen ansiosta kuski näki koko ajan, mitä tehdä, ei tarvinnut odotella perinteisiä mittauksia välissä. Aiemmin kaivinkoneen kuljettajan piti keskeyttää välillä työt niin, että mittamies pääsi mittaamaan oikean kaivupaikan. Kun tieto on valmiiksi olemassa koneen näytöllä, tekeminen nopeutuu”, Kainuvaara sanoo.

Tietomalli tositoimiin 2020-lukua kohti edetessä

Tietomallintaminen on vielä kehittämisen asteella kaikkialla – sitä käytetään jo eri puolilla Suomea ja EU:n tasolla toimii kansainvälinen kehitysryhmä, mutta kaikkialla riittää vielä oppimista. Kainuvaara puhuu oppimisesta tekemisen kautta – vasta käytännön testauksessa nähdään, kuinka malli toimii.

Espoossa keskitytään tänä ja ensi vuonna tietomallipohjaisten prosessien suunnitteluun, ohjeistusten päivittämiseen ja kokemusten keräämiseen pilottikohteissa. Varsinainen projektiportaali, jonne kaikki tieto kerätään, on tarkoitus ottaa käyttöön vuosien 2017–2020 aikana. Samaan aikaan myös henkilökuntaa täytyy kouluttaa uusiin toimintatapoihin.

FAKTA: Miten kuntalainen hyötyy tietomallintamisesta?

  • Kustannukset alenevat
  • Tekninen laatu paranee
  • Rakentamisaikataulu lyhenee
  • Ratkaisuja voidaan testata jo tietokoneella, ei vasta työmaalla, mikä säästää aikaa ja henkilöresursseja
  • Materiaalien määrät tarkentuvat, mikä luo säästöjä
  • Kohteen ylläpito tehostuu reaaliaikaisen tiedon ansiosta
  • Valmiit suunnitelmat ja kartat ovat yhä helpommin hahmotettavassa muodossa 3D-aineistona.

Lisää tietoa aiheesta:

Infrabim: Espoon pilottikohteissa hyviä kokemuksia mallintamisesta

Video: Kaupunkitekniikan johtaja Harri Tanska kertoo tietomallintamisesta Espoon pilottikohteissa

 

teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE

Viherfestivaali valtasi kaupunginpuutarhan

Espoo-päivää vietettiin kaupunginpuutarhan Viherfestivaaleilla lämpimässä loppukesän säässä. Omenapuut notkuivat, lapset kiipeilivät puissa, aikuiset oppivat rakentamaan lahopuuaidan ja maistelivat hunajaa. Alla tunnelmapaloja!

vf1 vf2

Luonto oli vielä elokuun lopullakin hehkeimmillään. Varsinaisen festariohjelman lisäksi vieraat saattoivat tutustua kaupungin näytepuutarhaan.

vf3 vf6

Kaupungin arboristit opettivat lapsille puukiipeilyä – olipa mukana puukiipeilyn moninkertainen suomenmestari Juha Palojärvikin. Metsänhoitajat (oikealla) sen sijaan opastivat lahopuuaidan rakentamiseen. Lisää lahopuuaidoista täällä.

vf7 vf9

Stadin tarhaajat ja hunajafrendit järjestivät hunaja-tastingin, jossa pääsi testaamaan makunystyröitään. Vierella vasemmalla festareiden söpöimmät mehiläistarhaajat.

vf8 vf13

Espoo osallistuu #miljoonalinnunpönttöä -kampanjaan Vihervuoden kunniaksi. Näilläkin festareilla saattoi nikkaroida ohjatusti itselleen pöntön, vaikka vasara ei niin tuttu työkalu yleensä olisikaan. Liito-oravat tarvitsevat hieman pikkulintuja suuremman pöntön.

vf10 vf12 vf4

Kaupunkitekniikan keskuksen suuret työkoneet herättävät aina kiinnostusta lasten keskuudessa. Myös kauko-ohjattava Spider-ruohonleikkuri hämmästytti – liikkuuko se ihan itsekseen?

Metsurimme puolestaan näytti, kuinka rakentaa linnunpönttö minuutissa umpitukista!

vf5 vf14

Viherfestari-kierroksen saattoi aloittaa pääsisäänkäynniltä vierimällä hurjan Zorb-pallon sisällä rinnettä alas – ja lopettaa Marttojen Paratiisi-kahvilaan, jossa päivän mittaan herännyt nälkä taltutettiin.

 

teksti ja kuvat: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE

Kesätyösarja, osa 5: Sydämen asenteella

Insinööriksi opiskeleva Markku Sillanpää tulee pyöräilyn mallikaupungista ja on kasvanut yhdessä kesässä viranomaisen saappaisiin.

markku_sillanpää2

Markku Sillanpää, 22, on opiskellut vasta vuoden rakennustekniikkaa Oulun ammattikorkeakoulussa. Silti hän onnistui nappaamaan oman alan kesätyöpaikan Espoosta, kaupunkitekniikan keskuksesta.

”Työ on ihan eri asia kuin opiskelu. Opinnot tuntuivat lukion jatkolta, täällä taas saa ja pitää ottaa paljon vastuuta”, Markku sanoo.

Vastuusta ja luottamuksesta Markku onkin ollut iloisesti yllättynyt. Hän on päässyt tekemään töitä, joita valmiskin insinööri tekisi: valvomaan alkukatselmuksia työmailla ja neuvomaan urakoitsijoita ja kaupunkilaisia lupa-asioissa. Esimerkiksi liikennejärjestelyjen tarkastaminen Tapiolan keskuksessa oli pikkutarkkaa ja haastavaa työtä: oli katsottava, että jokainen liikennemerkki on kohdallaan.

Yhdessä kesässä Markusta on tullut ”viranomainen” – sanasta tulee mieleen harmaa ja kasvoton byrokraatti, mutta ei Markku siltä näytä. Hän hymyilee silmälaseineen pöydän takana ja on aidosti valmis vastaamaan kysymyksiin.

Uutta tulokasta ei jätetä yksin. Apua on löytynyt aina kysyttäessä, ja KAKE:ssa on Markun mukaan ollut ympärillä ”tosi hyvä porukka”. Välillä hän on päässyt neuvomaan myös muita.

”Uusi lupajärjestelmä eLupa otettiin käyttöön, kun muut olivat kesälomilla, ja minä sain kokeilla sitä ensimmäisten joukossa. Kun muut sitten palasivat lomilta, minä opetin järjestelmän käyttöä”, Markku sanoo – ja vakuuttaa, että uusi elektroninen järjestelmä on helppokäyttöinen niin asiakkaalle kuin kaupungille.

Ensi kesänäkin Markku tulee mielellään Espoolle töihin – jos saa kokeilla myös jotakin uutta. Opinnoissa karttuvista tiedoista on otettava kaikki irti.

Kesätyöläinen opettaa

Katutarkastajan työ ei ole vain toimistossa istumista – itse asiassa yli puolet työajasta kului varsinkin alkukesästä maastossa liikkuessa, Markku kertoo. Hän kierteli urakoitsijoiden kanssa työmailla, tarkasti, että rakennusluvat ovat kunnossa ja antoi tarvittaessa ohjeita. KAKE:n insinöörit neuvovat tarvittaessa myös yksityisiä ja ovat tukena lupaprosessissa.

Mutta – miksi haluta insinööriksi?

”Halusin tehdä jotain käsillä, nähdä oman työn jäljen. Olen aina ollut tekemällä oppija”, Markku sanoo.

Koulutus ammattikorkeakoulussa on käytännönläheistä. Ensimmäisen vuoden aikana siihen on kuulunut paljon vierailuja yrityksiin. Näin opiskelijat näkevät, miten käytännön töitä tehdään, ja samalla tarjoutuu myös tilaisuus suhteiden luomiseen.

”Välillä väännetään tosi rautalangastakin, miten asiat menevät. Alan ohjelmistot ovat tulleet tutuiksi koulussa, ja se on hyvä, koska suurin osa yrityksistä käyttää samoja ohjelmia”, sanoo Markku.

Yhden vuoden opintojen jälkeen ei ole vielä aivan selvää, mihin tämä insinööri haluaa jatkossa erikoistua. Kevään tiesuunnittelun opinnot tosin vaikuttivat kiinnostavilta – jos ne kiinnostavat vielä tulevaisuudessa, on Markku saapunut oikeaan paikkaan töihin jo nyt. KAKE suunnittelee ja rakentaa juuri infraa.

Oppia pyöräilyn mallikaupungista

Kesätöiden saaminen – varsinkaan yhden ainokaisen opiskeluvuoden jälkeen – ei ollut itsestäänselvyys. Markku lähetti yhteensä 140 hakemusta, ja kahdeksasta työpaikasta otettiin häneen yhteyttä. Moni opiskelukaveri jäi ilman töitä.

”Itselläni oli se vahvuus, että saatoin tulla pääkaupunkiseudulle töihin. Vanhempani asuvat Nurmijärvellä”, Oulussa opiskeleva Markku sanoo.

Ja niin, yhteiselo vanhempien kanssa onnistuu vielä aikuisenakin. Vanhemmat olivat iloisia siitä, että poika sai töitä, ja kesän voi ottaa harvinaisena tilaisuutena yhteisiin hetkiin: yleensä perhe on kasassa vain lomilla, onhan etäisyyttä Helsingistä Ouluun kuutisensataa kilometriä.

Vaikka töitä Etelä-Suomesta löytyy helpommin, voisi Espoo oppia jotain Oululta: pohjoinen kaupunki on tullut tunnetuksi pyöräilyn edistämisestä. Markku vahvistaa väitteet: pyöräily sujuu Oulussa lennokkaasti.

”Oma koulumatkani on 11 kilometriä, ja pyöräilen sen alle puolessa tunnissa. Reitit ovat suoria ja nopeita. Oulussa ei ole juuri lainkaan päättyviä teitä ja reittejä on hyvin tarjolla”, hän sanoo.

Pyöräilijät ja jalankulkijat mahtuvat samallekin kevyen liikenteen väylälle, kunhan se on tarpeeksi leveä.

”On myös asennekysymys, miten pyöräilijät ja muut tienkäyttäjät tulevat toimeen”, Markku huomauttaa.

Espoossa Markku sen sijaan kehuu rantoja, joilla on tullut viihdyttyä työpäivien jälkeen. Esimerkiksi Rantaraitin varrelle mahtuu monta luonnonkaunista lekottelupaikkaa. Vapaina viikonloppuina hän on myös matkaillut kotimaassa – ja auttanut kotona aidan rakentamisessa. Insinöörin neuvot ovat tulleet tarpeeseen.

”Olen toiminut aitaprojektissa päällysmiehenä. Isoisäkin oli siinä mukana”, Markku sanoo.

Markusta on selvästi mukavaa tehdä jotakin käytännöllistä ja hyödyllistä. Siksi vastaus ei yllätä, kun kysyn villinä korttina, miten insinööri voisi pelastaa maailman.

”Sydämen asenteella.”

teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE

Kesätyösarja, osa 4: Nuoret toivot

Nuorimmat kaupungin kesätyöntekijät käyvät vielä lukiota tai ammattikoulua. Elämän täyttävät töiden jälkeen skeittaaminen, auton rassailu, kaverit. Elokuun puolessa välissä palataan koulun penkille. Kesätyö antaa kuitenkin arvokasta työkokemusta tulevaan.

Metallimies

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Oskari Maunulan käsissä metalli taipuu uusiin muotoihin.

Oskari Maunula, 18 vuotta, on jo konkari kaupungin työntekijänä: tämä on hänen kolmas kesänsä hitsaajana. Ensimmäisen kerran hän saapui kaupungille töihin vain 15-vuotiaana.

”Silloin tulin ilman tietoa ja taitoa. Mutta kyllä se työ opetti”, Oskari sanoo.

Miten nuorelle miehelle sitten tuli mieleen tulla kaupungille töihin? Aivan ensimmäisen kerran hän tutustui kaupunkiin työnantajana 8. ja 9. luokkien työelämään tutustumisen TET-jaksoilla. Sen jälkeen on ollut mukavaa tulla aina uudestaan.

”Kiehtovaa on se, miten metallia voi muokata miten vain. Esimerkiksi aura-autojen terät kuluvat talvella, tai aurat halkeilevat tärinästä. Autot voivat törmäillä kaiteisiin ja vioittaa niitä. Kuorma-autojen lavat vääntyvät. Kaikissa näissä tarvitaan hitsaajaa”, kertoo Oskari työtehtävistään.

Nykyisin hän osaakin hitsata melkein mitä vain – ainoastaan valuraudan salat eivät vielä ole auenneet.

”Valurauta käyttäytyy vähän eri lailla kuin muut metallit.”

Korjaustyöt ovat tuttuja myös vapaa-ajalta – pienestä pitäen Oskari on korjaillut pyöriä ja mopoja, ja nyt lopulta omaa autoaan. Harrastukset ja kesätyöt saivatkin hänet hakeutumaan ammattikouluun kone- ja metalliasentajaksi. Tänä syksynä alkaa opintojen viimeinen vuosi. Sitten on vuorossa armeija – ja lopulta oman alan työt.

Oskari tekee kesätöitä omalla maaperällään – hän on kotoisin Espoonlahdelta, ja sieltä hän tänäkin kesänä saapui töihin Mikkelän tukikohtaan. Aiempina kesinä tutuksi on tullut Soukka.

Tukikohdassa Oskari pukee ylleen suojahaalarin ja hitsausmaskin – on tärkeää, että hitsauksesta syntyvä valokaari ei satuta silmiä tai että kipinät eivät polta ihoa.

Parasta hitsaamisessa on Oskarin mielestä – no, hitsaus. Se, että saa keskittyä työhön pitkäksi ajaksi; esimerkiksi auran huuliterän hitsaus vaatii pitkäjänteistä työtä.

Oskarista onkin tullut tärkeä osa KAKE:n kesävahvistusta – hän on ainoa kesätyöläinen, joka osaa hitsata. Ensimmäisenä kesänä kaupungin vakituinen työntekijä seurasi hänen työtään ja kaupungin periaatteet tulivat tutuiksi, mutta nykyisin Oskari voi jo työskennellä melko itsenäisesti.

”Tämä on niin kiinnostavaa. Aina oppii uutta”, hän sanoo.

Ei kaikki elämä kuitenkaan hitsauksen ympärillä pyöri. Työpäivän jälkeen Oskari lähtee kuntosalille, tai judotreeneihin – hän on harrastanut lajia kymmenen vuotta, ja taitotaso on kohonnut ruskeaan vyöhön. Aikaa kuluu myös oma 90-luvun Mersun kunnostuksessa.

Ja näinä päivinä alkaa tietysti koulu, se viimeinen vuosi. Siihen kuuluu myös harjoittelu. Siitäkin on jo sovittu: Oskari tulee takaisin kaupungin leipiin tammikuussa.

Viherpeukalo

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Samuel Valjukselle on tärkeää oppia uutta.

Samuel Valjus, 17, kumartuu kohti pensasta. Koko mies on kadota pensaan uumeniin – pää hupun suojassa, muu vartalo kaupungin antaman sinisen suojahaalarin peitossa. Kesätyö on opettanut pukeutumaan niin, että oksat tai pisarat eivät työntekoa estä.

”Ulkona ollaan kelistä huolimatta, vaikka koko päivän sataisi. Pari sellaista päivää on tässä kesän mittaan sattunut. Mutta kun aurinko paistaa, on hienoa saada olla koko päivä ulkona”, Samuel sanoo.

Samuel hoitaa kaupungin viheralueita: hän kitkee, harjaa, kerää roskia, leikkaa pensaista oksia. Tänä kesänä hän pääsi myös kokeilemaan käsin ajettavaa ruohonleikkuria, mikä on ollut aiempina vuosina pannassa.

”Parasta on, kun pääsee tekemään jotakin uutta”, hän sanoo.

Samuelkin on kaupungin vanha tuttu. Hän oli ensimmäisen kerran puistotöissä vuonna 2015.

”Hain sähköisesti netissä. Hakuprosessi oli helppo, vaikka näinä aikoina ei tietysti ole helppo saada kesätöitä”, Samuel sanoo.

Samuel käy vielä Matlidenin lukiota, syksyllä alkaa lukion toinen luokka. Aiemmin hän on ollut TET-harjoittelussa päiväkodissa sekä keikkatöissä kopiointifirmassa.

”Viihdyn kyllä näissä puistohommissa paremmin kuin päiväkodissa”, Samuel tunnustaa.

Tulevaisuuden suunta on vielä auki, mutta lukiossa luonnontieteet – pitkä matematiikka, fysiikka, kemia – kiinnostavat. Kuka tietää, ehkä Samuelista tulee insinööri KAKE:n insinöörien joukkoon!

Tällä hetkellä Samuel on KAKE:n nuorimpia kesätyöntekijöitä – vaativimmat vihertehtävät annetaan vanhemmille alan opiskelijoille. Ei hän kuitenkaan nuorinkaan ole – vastaan on tullut myös 16-vuotiaita kesätyöläisiä.

Töitä tehdään pienissä ryhmissä niin, että kukaan ei jää yksin. Samuelin omassa tiimissä kesätyöläisiä on ollut kahdeksan. Töiden alkaessa kaikki saivat perehdytyksen tehtäviin – samoin kuin aina, jos mukaan tuli uusia tehtäviä.

Puistotöissä koko Espoo on tullut tutuksi. Haastattelupäivänä Samuel on kitkenyt Suvelassa. Myös Kauklahden ja Espoon keskuksen asukkaat saavat kiittää Samuelia ja hänen tovereitaan siististä kesäisestä elinympäristöstään.

Kesätöiden jälkeen Samuelille jää vielä vähän aikaa lomailla ennen koulun alkua.

”Ajattelin skeitata, pelata jalkapalloa, olla kaverien kanssa”, hän sanoo.

teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE