Viherfestivaali valtasi kaupunginpuutarhan

Espoo-päivää vietettiin kaupunginpuutarhan Viherfestivaaleilla lämpimässä loppukesän säässä. Omenapuut notkuivat, lapset kiipeilivät puissa, aikuiset oppivat rakentamaan lahopuuaidan ja maistelivat hunajaa. Alla tunnelmapaloja!

vf1 vf2

Luonto oli vielä elokuun lopullakin hehkeimmillään. Varsinaisen festariohjelman lisäksi vieraat saattoivat tutustua kaupungin näytepuutarhaan.

vf3 vf6

Kaupungin arboristit opettivat lapsille puukiipeilyä – olipa mukana puukiipeilyn moninkertainen suomenmestari Juha Palojärvikin. Metsänhoitajat (oikealla) sen sijaan opastivat lahopuuaidan rakentamiseen. Lisää lahopuuaidoista täällä.

vf7 vf9

Stadin tarhaajat ja hunajafrendit järjestivät hunaja-tastingin, jossa pääsi testaamaan makunystyröitään. Vierella vasemmalla festareiden söpöimmät mehiläistarhaajat.

vf8 vf13

Espoo osallistuu #miljoonalinnunpönttöä -kampanjaan Vihervuoden kunniaksi. Näilläkin festareilla saattoi nikkaroida ohjatusti itselleen pöntön, vaikka vasara ei niin tuttu työkalu yleensä olisikaan. Liito-oravat tarvitsevat hieman pikkulintuja suuremman pöntön.

vf10 vf12 vf4

Kaupunkitekniikan keskuksen suuret työkoneet herättävät aina kiinnostusta lasten keskuudessa. Myös kauko-ohjattava Spider-ruohonleikkuri hämmästytti – liikkuuko se ihan itsekseen?

Metsurimme puolestaan näytti, kuinka rakentaa linnunpönttö minuutissa umpitukista!

vf5 vf14

Viherfestari-kierroksen saattoi aloittaa pääsisäänkäynniltä vierimällä hurjan Zorb-pallon sisällä rinnettä alas – ja lopettaa Marttojen Paratiisi-kahvilaan, jossa päivän mittaan herännyt nälkä taltutettiin.

Kesätyösarja, osa 5: Sydämen asenteella

Insinööriksi opiskeleva Markku Sillanpää tulee pyöräilyn mallikaupungista ja on kasvanut yhdessä kesässä viranomaisen saappaisiin.

markku_sillanpää2

Markku Sillanpää, 22, on opiskellut vasta vuoden rakennustekniikkaa Oulun ammattikorkeakoulussa. Silti hän onnistui nappaamaan oman alan kesätyöpaikan Espoosta, kaupunkitekniikan keskuksesta.

”Työ on ihan eri asia kuin opiskelu. Opinnot tuntuivat lukion jatkolta, täällä taas saa ja pitää ottaa paljon vastuuta”, Markku sanoo.

Vastuusta ja luottamuksesta Markku onkin ollut iloisesti yllättynyt. Hän on päässyt tekemään töitä, joita valmiskin insinööri tekisi: valvomaan alkukatselmuksia työmailla ja neuvomaan urakoitsijoita ja kaupunkilaisia lupa-asioissa. Esimerkiksi liikennejärjestelyjen tarkastaminen Tapiolan keskuksessa oli pikkutarkkaa ja haastavaa työtä: oli katsottava, että jokainen liikennemerkki on kohdallaan.

Yhdessä kesässä Markusta on tullut ”viranomainen” – sanasta tulee mieleen harmaa ja kasvoton byrokraatti, mutta ei Markku siltä näytä. Hän hymyilee silmälaseineen pöydän takana ja on aidosti valmis vastaamaan kysymyksiin.

Uutta tulokasta ei jätetä yksin. Apua on löytynyt aina kysyttäessä, ja KAKE:ssa on Markun mukaan ollut ympärillä ”tosi hyvä porukka”. Välillä hän on päässyt neuvomaan myös muita.

”Uusi lupajärjestelmä eLupa otettiin käyttöön, kun muut olivat kesälomilla, ja minä sain kokeilla sitä ensimmäisten joukossa. Kun muut sitten palasivat lomilta, minä opetin järjestelmän käyttöä”, Markku sanoo – ja vakuuttaa, että uusi elektroninen järjestelmä on helppokäyttöinen niin asiakkaalle kuin kaupungille.

Ensi kesänäkin Markku tulee mielellään Espoolle töihin – jos saa kokeilla myös jotakin uutta. Opinnoissa karttuvista tiedoista on otettava kaikki irti.

Kesätyöläinen opettaa

Katutarkastajan työ ei ole vain toimistossa istumista – itse asiassa yli puolet työajasta kului varsinkin alkukesästä maastossa liikkuessa, Markku kertoo. Hän kierteli urakoitsijoiden kanssa työmailla, tarkasti, että rakennusluvat ovat kunnossa ja antoi tarvittaessa ohjeita. KAKE:n insinöörit neuvovat tarvittaessa myös yksityisiä ja ovat tukena lupaprosessissa.

Mutta – miksi haluta insinööriksi?

”Halusin tehdä jotain käsillä, nähdä oman työn jäljen. Olen aina ollut tekemällä oppija”, Markku sanoo.

Koulutus ammattikorkeakoulussa on käytännönläheistä. Ensimmäisen vuoden aikana siihen on kuulunut paljon vierailuja yrityksiin. Näin opiskelijat näkevät, miten käytännön töitä tehdään, ja samalla tarjoutuu myös tilaisuus suhteiden luomiseen.

”Välillä väännetään tosi rautalangastakin, miten asiat menevät. Alan ohjelmistot ovat tulleet tutuiksi koulussa, ja se on hyvä, koska suurin osa yrityksistä käyttää samoja ohjelmia”, sanoo Markku.

Yhden vuoden opintojen jälkeen ei ole vielä aivan selvää, mihin tämä insinööri haluaa jatkossa erikoistua. Kevään tiesuunnittelun opinnot tosin vaikuttivat kiinnostavilta – jos ne kiinnostavat vielä tulevaisuudessa, on Markku saapunut oikeaan paikkaan töihin jo nyt. KAKE suunnittelee ja rakentaa juuri infraa.

Oppia pyöräilyn mallikaupungista

Kesätöiden saaminen – varsinkaan yhden ainokaisen opiskeluvuoden jälkeen – ei ollut itsestäänselvyys. Markku lähetti yhteensä 140 hakemusta, ja kahdeksasta työpaikasta otettiin häneen yhteyttä. Moni opiskelukaveri jäi ilman töitä.

”Itselläni oli se vahvuus, että saatoin tulla pääkaupunkiseudulle töihin. Vanhempani asuvat Nurmijärvellä”, Oulussa opiskeleva Markku sanoo.

Ja niin, yhteiselo vanhempien kanssa onnistuu vielä aikuisenakin. Vanhemmat olivat iloisia siitä, että poika sai töitä, ja kesän voi ottaa harvinaisena tilaisuutena yhteisiin hetkiin: yleensä perhe on kasassa vain lomilla, onhan etäisyyttä Helsingistä Ouluun kuutisensataa kilometriä.

Vaikka töitä Etelä-Suomesta löytyy helpommin, voisi Espoo oppia jotain Oululta: pohjoinen kaupunki on tullut tunnetuksi pyöräilyn edistämisestä. Markku vahvistaa väitteet: pyöräily sujuu Oulussa lennokkaasti.

”Oma koulumatkani on 11 kilometriä, ja pyöräilen sen alle puolessa tunnissa. Reitit ovat suoria ja nopeita. Oulussa ei ole juuri lainkaan päättyviä teitä ja reittejä on hyvin tarjolla”, hän sanoo.

Pyöräilijät ja jalankulkijat mahtuvat samallekin kevyen liikenteen väylälle, kunhan se on tarpeeksi leveä.

”On myös asennekysymys, miten pyöräilijät ja muut tienkäyttäjät tulevat toimeen”, Markku huomauttaa.

Espoossa Markku sen sijaan kehuu rantoja, joilla on tullut viihdyttyä työpäivien jälkeen. Esimerkiksi Rantaraitin varrelle mahtuu monta luonnonkaunista lekottelupaikkaa. Vapaina viikonloppuina hän on myös matkaillut kotimaassa – ja auttanut kotona aidan rakentamisessa. Insinöörin neuvot ovat tulleet tarpeeseen.

”Olen toiminut aitaprojektissa päällysmiehenä. Isoisäkin oli siinä mukana”, Markku sanoo.

Markusta on selvästi mukavaa tehdä jotakin käytännöllistä ja hyödyllistä. Siksi vastaus ei yllätä, kun kysyn villinä korttina, miten insinööri voisi pelastaa maailman.

”Sydämen asenteella.”

teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE

Kesätyösarja, osa 4: Nuoret toivot

Nuorimmat kaupungin kesätyöntekijät käyvät vielä lukiota tai ammattikoulua. Elämän täyttävät töiden jälkeen skeittaaminen, auton rassailu, kaverit. Elokuun puolessa välissä palataan koulun penkille. Kesätyö antaa kuitenkin arvokasta työkokemusta tulevaan.

Metallimies

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Oskari Maunulan käsissä metalli taipuu uusiin muotoihin.

Oskari Maunula, 18 vuotta, on jo konkari kaupungin työntekijänä: tämä on hänen kolmas kesänsä hitsaajana. Ensimmäisen kerran hän saapui kaupungille töihin vain 15-vuotiaana.

”Silloin tulin ilman tietoa ja taitoa. Mutta kyllä se työ opetti”, Oskari sanoo.

Miten nuorelle miehelle sitten tuli mieleen tulla kaupungille töihin? Aivan ensimmäisen kerran hän tutustui kaupunkiin työnantajana 8. ja 9. luokkien työelämään tutustumisen TET-jaksoilla. Sen jälkeen on ollut mukavaa tulla aina uudestaan.

”Kiehtovaa on se, miten metallia voi muokata miten vain. Esimerkiksi aura-autojen terät kuluvat talvella, tai aurat halkeilevat tärinästä. Autot voivat törmäillä kaiteisiin ja vioittaa niitä. Kuorma-autojen lavat vääntyvät. Kaikissa näissä tarvitaan hitsaajaa”, kertoo Oskari työtehtävistään.

Nykyisin hän osaakin hitsata melkein mitä vain – ainoastaan valuraudan salat eivät vielä ole auenneet.

”Valurauta käyttäytyy vähän eri lailla kuin muut metallit.”

Korjaustyöt ovat tuttuja myös vapaa-ajalta – pienestä pitäen Oskari on korjaillut pyöriä ja mopoja, ja nyt lopulta omaa autoaan. Harrastukset ja kesätyöt saivatkin hänet hakeutumaan ammattikouluun kone- ja metalliasentajaksi. Tänä syksynä alkaa opintojen viimeinen vuosi. Sitten on vuorossa armeija – ja lopulta oman alan työt.

Oskari tekee kesätöitä omalla maaperällään – hän on kotoisin Espoonlahdelta, ja sieltä hän tänäkin kesänä saapui töihin Mikkelän tukikohtaan. Aiempina kesinä tutuksi on tullut Soukka.

Tukikohdassa Oskari pukee ylleen suojahaalarin ja hitsausmaskin – on tärkeää, että hitsauksesta syntyvä valokaari ei satuta silmiä tai että kipinät eivät polta ihoa.

Parasta hitsaamisessa on Oskarin mielestä – no, hitsaus. Se, että saa keskittyä työhön pitkäksi ajaksi; esimerkiksi auran huuliterän hitsaus vaatii pitkäjänteistä työtä.

Oskarista onkin tullut tärkeä osa KAKE:n kesävahvistusta – hän on ainoa kesätyöläinen, joka osaa hitsata. Ensimmäisenä kesänä kaupungin vakituinen työntekijä seurasi hänen työtään ja kaupungin periaatteet tulivat tutuiksi, mutta nykyisin Oskari voi jo työskennellä melko itsenäisesti.

”Tämä on niin kiinnostavaa. Aina oppii uutta”, hän sanoo.

Ei kaikki elämä kuitenkaan hitsauksen ympärillä pyöri. Työpäivän jälkeen Oskari lähtee kuntosalille, tai judotreeneihin – hän on harrastanut lajia kymmenen vuotta, ja taitotaso on kohonnut ruskeaan vyöhön. Aikaa kuluu myös oma 90-luvun Mersun kunnostuksessa.

Ja näinä päivinä alkaa tietysti koulu, se viimeinen vuosi. Siihen kuuluu myös harjoittelu. Siitäkin on jo sovittu: Oskari tulee takaisin kaupungin leipiin tammikuussa.

Viherpeukalo

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Samuel Valjukselle on tärkeää oppia uutta.

Samuel Valjus, 17, kumartuu kohti pensasta. Koko mies on kadota pensaan uumeniin – pää hupun suojassa, muu vartalo kaupungin antaman sinisen suojahaalarin peitossa. Kesätyö on opettanut pukeutumaan niin, että oksat tai pisarat eivät työntekoa estä.

”Ulkona ollaan kelistä huolimatta, vaikka koko päivän sataisi. Pari sellaista päivää on tässä kesän mittaan sattunut. Mutta kun aurinko paistaa, on hienoa saada olla koko päivä ulkona”, Samuel sanoo.

Samuel hoitaa kaupungin viheralueita: hän kitkee, harjaa, kerää roskia, leikkaa pensaista oksia. Tänä kesänä hän pääsi myös kokeilemaan käsin ajettavaa ruohonleikkuria, mikä on ollut aiempina vuosina pannassa.

”Parasta on, kun pääsee tekemään jotakin uutta”, hän sanoo.

Samuelkin on kaupungin vanha tuttu. Hän oli ensimmäisen kerran puistotöissä vuonna 2015.

”Hain sähköisesti netissä. Hakuprosessi oli helppo, vaikka näinä aikoina ei tietysti ole helppo saada kesätöitä”, Samuel sanoo.

Samuel käy vielä Matlidenin lukiota, syksyllä alkaa lukion toinen luokka. Aiemmin hän on ollut TET-harjoittelussa päiväkodissa sekä keikkatöissä kopiointifirmassa.

”Viihdyn kyllä näissä puistohommissa paremmin kuin päiväkodissa”, Samuel tunnustaa.

Tulevaisuuden suunta on vielä auki, mutta lukiossa luonnontieteet – pitkä matematiikka, fysiikka, kemia – kiinnostavat. Kuka tietää, ehkä Samuelista tulee insinööri KAKE:n insinöörien joukkoon!

Tällä hetkellä Samuel on KAKE:n nuorimpia kesätyöntekijöitä – vaativimmat vihertehtävät annetaan vanhemmille alan opiskelijoille. Ei hän kuitenkaan nuorinkaan ole – vastaan on tullut myös 16-vuotiaita kesätyöläisiä.

Töitä tehdään pienissä ryhmissä niin, että kukaan ei jää yksin. Samuelin omassa tiimissä kesätyöläisiä on ollut kahdeksan. Töiden alkaessa kaikki saivat perehdytyksen tehtäviin – samoin kuin aina, jos mukaan tuli uusia tehtäviä.

Puistotöissä koko Espoo on tullut tutuksi. Haastattelupäivänä Samuel on kitkenyt Suvelassa. Myös Kauklahden ja Espoon keskuksen asukkaat saavat kiittää Samuelia ja hänen tovereitaan siististä kesäisestä elinympäristöstään.

Kesätöiden jälkeen Samuelille jää vielä vähän aikaa lomailla ennen koulun alkua.

”Ajattelin skeitata, pelata jalkapalloa, olla kaverien kanssa”, hän sanoo.

teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE

Espoon uusi esteettömyysasiantuntija Sirkku Wallin: ”Jokainen meistä voi olla esteellinen”

Espoon uusi esteettömyysasiantuntija Sirkku Wallin vaihtoi yliopiston salit virastoon. Hän tahtoo edistää käyttäjälähtöistä suunnittelua – ja tietysti tehdä Espoon rakennetusta ympäristöstä avoimen kaikille.

sirkkuwallin2

Aina kun Espoossa rakennetaan, on Sirkku Wallinin katse läsnä. Hän on Espoon uusi esteettömyysasiantuntija, ja hänen tehtävänään on tarkastella kaikkia kaupungin rakennetun ympäristön hankkeita esteettömyysnäkökulmasta – olipa kyse sitten kaduista, puistoista tai kaupungin rakennuttamista toimitiloista, kuten päiväkodeista ja kouluista.

Tekemistä riittää, koska Espoo on tällä hetkellä yksi Suomen vilkkaimmista rakennuttajista.

”Varsinkin metroasemien ympäristössä rakennetaan aivan uudenlaista kaupunkia. On otettava huomioon esteettömyys itse metroon pääsyn kohdalla, mutta myös liityntäbussilinjoissa ja pysäkeillä. Laajemmassa mittakaavassa metron myötä uudistuvat myös monet ympäröivät kadut ja asuinalueet”, Wallin kuvaa laajaa työkenttäänsä.

Esteettömyysasiantuntija kiinnostuu myös palvelujen tavoitettavuudesta: juuri avautunut Matinkylän palvelutori on Wallinin mukaan hyvä esimerkki onnistuneesta esteettömästä palvelusta.

Wallin itse työskentelee rakennetun ympäristön esteettömyyden parissa, mutta esteettömyysajattelu kattaa monia muitakin alueita, kuten digitaalisen esteettömyyden: esimerkiksi kaupungin verkkosivujen ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmien tulisi olla kaikkien käytettävissä.

Katettuun pöytään

Laajasta toimikentästä huolimatta Wallin kokee tulleensa hyvin katettuun pöytään. Espoo on jo tähän saakka ollut edelläkävijä esteettömyydessä.

”Rakennusmääräykset luovat perustan esteettömyyden huomioimiselle, mutta Espoolla on ollut myös oma, tarkka linjansa, joka on koskenut esimerkiksi pihojen, sisätilojen ja opasteiden esteettömyyttä”, Wallin sanoo.

Hyvin suunniteltu ei vielä tarkoita hyvin toteutunutta. Wallinin mielestä on varmistettava, että ratkaisut myös toimivat käytännössä. Esimerkiksi vanhukset, vammaiset tai lapsiperheet voivat pelätä risteyksen ylittämistä, vaikka se olisikin hyvin suunniteltu. Samoin uimahalliin meno voi jännittää, jos ei ole aivan varma, mistä esteetön sisäänkäynti löytyy.

”Suosittelen käyttämään pääkaupunkiseudun palvelukarttaa. Sieltä löytyy hyvin tietoa siitä, kuinka esimerkiksi kirjastoon pääsee esteettömästi”, huomauttaa Wallin.

Enemmistön asia

Uusi työ on Wallinille suuri henkilökohtainen muutos. Viimeiset viisitoista vuotta hänen työpisteensä on sijainnut Aalto-yliopiston rakennetun ympäristön suunnittelun laitoksella. Jatkossa Wallin ei enää löydäkään itseään luennoimasta salilliselle innokkaita opiskelijoita.

”Toki elämä nyt vähän muuttuu, mutta Espoo on jo pitkään ollut tärkeä yhteistyökumppanimme, moni täällä on minulle entuudestaan tuttu. Espoossa on toteutettu viime vuosina monia kiinnostavia projekteja, joita seurattiin myös yliopistolla”, Wallin sanoo.

Wallin ei myöskään ole luonnontieteilijä perinteisimmästä päästä: nuorena hän työskenteli toimittajana Yleisradiossa, ja yhä hän on neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Yhdyskuntasuunnittelu-lehden päätoimittaja.

”Yhteiskunnalliset asiat ovat lähellä sydäntäni. Ihmisen ja yhteiskunnan vuorovaikutus on aihe, joka ei vain lakkaa kiinnostamasta”, hän sanoo.

Wallinin valitsemalla urapolulla yhteiskunnallinen kiinnostus merkitsee sitä, että hän haluaa edistää osallistuvaa ja käyttäjälähtöistä suunnittelua. Se onkin lisääntynyt koko ajan – ja kaupunkilaiset ottavat nykyisin myös herkemmin kantaa kaupungin rakentamiseen. Koulutustason nousu ja sosiaalinen media ovat edesauttaneet kansalaisten osallistumista.

Uuden rakentamisen lisäksi on tärkeää kehittää myös olemassa olevia asuinalueita, Wallin uskoo. Metronseutujen kehittyessäkin on pidettävä huoli siitä, että vanhat asuinalueet saavat omat esteettömyysratkaisunsa. Samalla torjutaan segregaatiokehitystä eli asuinalueiden eriarvoistumista.

”Esteettömyys ei ole vähemmistön vaan enemmistön asia, vaikka usein toisin ajatellaan. Sen huomioon ottaminen on tärkeää kaikkialla”, Wallin sanoo.

Kuinka niin enemmistön asia? Wallin antaa esimerkkejä. Kuka tahansa meistä voi joutua lasketteluonnettomuuteen ja loukata jalkansa. Silloin portaita ei enää nousta entiseen malliin, ja tien ylittäminen käy hitaammin. Lastenvaunujenkin kanssa matka hidastuu. Peruskunnon rapautuessa ja iän noustessa jokainen huomaa oman rajallisuutensa.

Ei esteetöntä, ei viihtyisää

Esteettömyys liittyy myös moniin muihin kaupungin tavoitteisiin, kuten kestävän kehityksen mukaiseen suunnitteluun.

”Jos halutaan vähentää autoilua ja rakentaa kestävää kaupunkia, täytyy rakentaa myös esteetöntä kaupunkia. Se, mikä ei ole esteetöntä, ei voi olla myöskään viihtyisää”, Wallin sanoo.

Esteettömyys on Espoossa ajankohtainen asia tänä syksynä – kaupunginvaltuusto käsittelee syksyllä uutta esteettömyysohjelmaa, joka luo suuntaviivat tulevaisuuden esteettömien ratkaisujen suunnitteluun.

Ohjelman mukaan esteettömyysratkaisuja on tarkoitus miettiä jatkossa ohjausryhmässä, joka läpäisee kaupungin organisaation. Esteettömyys ei siis ole vain rakennusvalvonnan tai kaupunkitekniikan keskuksen asia. Lisäksi myös yksityisiä voidaan neuvoa esimerkiksi päiväkotien rakentamisessa.

”Moni asia on Espoossa hyvin, täällä tehdään monivuotista hyvää työtä. Se on myös aktiivisten kansalaisten ja luottamushenkilöiden ansiota”, Wallin sanoo.

teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE

Kesätyösarja, osa 3: Jättilehtien varjossa

Suuria lehtiä, kauniita kukkia – söpöjä uusia tulokkaita puutarhassa? Ei välttämättä. Alkuperäiseen luontoon kuulumattomat vieraslajit voivat nitistää puutarhan muut kasvit ja vallata kaiken tilan itselleen.

Janne Hesso kartoittaa vieraslajeja aseinaan GPS-paikannin ja maastokartta. Vierellä ruttojuuria, joita voisi erehtyä luulemaan raparperiksi.
Janne Hesso kartoittaa vieraslajeja aseinaan GPS-paikannin ja maastokartta.

Melkein valmis luonnonsuojelubiologi Janne Hesso, 24, seisoo valtavan raparperimeren keskellä.

Vai ovatko ne sittenkään raparpereja? Ammattilainen erottaa heti, että vaikka suuret lehdet muistuttavat maukasta piirakaslajia, on kyse kuitenkin ruttojuuresta: vieraslajista, joka ei päästä lehtiensä alle valoa ja kuihduttaa näin elinympäristönsä muita kasveja.

Tänä kesänä Jannen tehtävänä on kiertää ympäri Espoota ja paljastaa, mistä päin löytyy Suomen luontoon kuulumattomia kasvilajeja. Ensimmäinen vieraslajikartoitus tehtiin Espoon ympäristökeskuksessa jo vuonna 2011, ja nyt viisi vuotta myöhemmin Janne päivittää tietoja ajan tasalle. Vasta kun tiedetään, mistä vieraslajeja löytyy, voi niitä myös tehokkaasti torjua.

”Aamut alkavat hyppäämällä autoon. Käyn läpi entiset kohteet ja kartoitan uusia. Pidän yhteyttä luonnonhoitopiireihin ja urakka-alueisiin, jotka ovat vastuussa vieraslajien käytännön torjunnasta. Usein asukkailta tulee hyvin vinkkejä vieraslajeista luonnonhoitopiireille, ja niiden kautta tieto kulkee myös kaupungille”, Janne kuvailee työtään.

Kiva paha vieraslaji – kaupunkilainenkin voi torjua

Alkukesä kuluu vieraslajien paikkoja kartoittaessa; heinäkuun lopulta alkaen on kuitenkin luvassa yhä enemmän toimistotyötä: Janne syöttää tiedot vieraslajeista Espoon käyttämiin paikkatietojärjestelmiin, MapInfoon ja Trimble Locukseen. Tämä käy helposti, kun GPS-laite on ensin painanut muistiin kasvien sijaintipaikat kartoitusretkillä. Kesän aikana pitäisi ehtiä tehdä myös esitteitä erilaisista vieraslajeista.

Ummikolle voi kuitenkin herätä kysymys: miksi ne vieraslajit nyt ovat niin vaarallisia? Onhan Suomen luontoon tullut uusia tulokkaita aina perunasta lähtien, ja hyvin on tultu toimeen.

”Vieraslajien ongelma on se, että ne estävät usein muiden, kotoperäisten kasvien kasvua ja supistavat luonnon monimuotoisuutta. Ne saattavat esimerkiksi levittää juuristomyrkkyjä tai varjostaa maata niin, että muu kasvillisuus kuolee. Tulokkailta puuttuvat usein myös omat kasvinsyöjät, loiset ja taudit jolloin ne pääsevät lisääntymään estottomasti”, Janne sanoo.

On myös pohdittu, pitäisikö tyypillisesti Aasiasta kotoisin olevien vieraskasvien luonnollisia loisia tuoda kasvien kotimaasta varta vasten tulokkaiden kasvua hillitsemään. Tämäkään ei kuitenkaan välttämättä ole hyvä ajatus, koska silloin ei tiedettäisi, mitä loiset tekisivät muille suomalaisille kasveille.

Mitä on siis tehtävissä?

”Jos kaupunkilaista ajattelee, niin puutarhajätettä ei saisi viedä metsien reunoille. Voi seurata oman pihansa tilannetta ja kitkeä tarpeen mukaan. Kaupunki myrkyttää vieraslajeja, ja koko ajan etsitään luonnonmukaisempia keinoja torjua kasveja. Joskus kokeillaan myös murskausta, jossa kone möyhii maata ja silpoo kasveja, mutta tällöinkin torjunta esimerkiksi puiden välissä jää käsityöksi”, Janne kertoo.

Esimerkiksi jätti- ja rikkapalsami ovat yksivuotisia kasveja, joiden pihan valloituksen voi katkaista repimällä kasvit käsin maasta. On vain huolehdittava, että kitkentä tehdään, ennen kuin kukat ehtivät levittää siemeniä ympärilleen. Palsamien pyöreät siemenet poksuvat ja sinkoutuvat useiden metrien päähän emokasvista, mutta vedessä kelluvina ne voivat levitä ojia ja puroja pitkin vieläkin kauemmas.

Niin ikään tavallinen ja haitallinen vieraskasvi on jättiputki. Se on kaksivuotinen kasvi, joka ensimmäisenä vuotenaan kasvattaa talvehtivan lehtiruusukkeen. Toisena vuotena lehtiruusuke kasvattaa kukkavarren. Tehokkain tapa torjua jättiputkia on kaivaa lehtiruusuke heti ensimmäisenä kasvuvuonna ylös maasta esimerkiksi lapion avulla. Jättiputkista syntyy ihmisen iholle palovamman kaltaisia oireita, joiden paraneminen on hidasta, joten torjuntatyössä on käytettävä suojavarusteita.

Virkistysarvoja, monimuotoisuutta vai molempia?

Melkein valmis maisteri ei ole ensimmäistä kertaa kartoitustöissä – aiemmin Janne on työskennellyt mm. analyysi- ja näytteenottopalveluja tarjoavassa Nab Labs Oy:ssä, jossa hän teki ilmanlaatututkimusta. Käytännössä puiden rungoilta laskettiin jäkälälajeja, minkä perusteella voitiin tehdä päätelmiä myös ilmanlaadusta.

Kokemusta on karttunut myös Suomen ympäristökeskuksesta, jossa Janne teki ympäristövaikutusten arvioinnin seurantatyötä. Ympäristövaikutusten arviointia täytyy tehdä muun muassa suurten rakennushankkeiden yhteydessä.

Kauniaisten kaupungilla Janne sen sijaan on toiminut perinteisenä puistotyöntekijänä – ja kartoittanut myös vieraslajeja.

”Kauniaisissa pääsimmekin kokonaan eroon jättipalsamista”, hän sanoo hymyillen.

Luonto ja kasvit ovat kiinnostaneet aina – siinä määrin, että Janne päätyi peruskoulun jälkeen Olarin luonnontiedelukioon.

”Kun valitsin opiskelupaikkaa, mietin myös puutarhuriksi ryhtymistä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että yliopistokoulutus antaa enemmän mahdollisuuksia”, hän sanoo.

Tie vei opiskelemaan ekologiaa Jyväskylän yliopistoon, ja Janne erikoistui luonnonsuojelubiologiaan. Gradussaan hän selvitteli, esiintyvätkö luonnon monimuotoisuuden sekä ekosysteemien kulttuuripalveluiden kannalta arvokkaimmat alueet samoissa paikoissa, vai ilmeneekö niiden sijainnissa ristiriitoja. Toisin sanoen: joudutaanko monimuotoisuusarvoista tinkimään, jos halutaan tarjota ihmisille kattavasti erilaisia kulttuuripalveluita. Metsät voidaan nähdä myös virkistyskohteina,maisemat, muinaismuistot ja vanhat rakennetut ympäristöt kulttuurina sekä kuntopolut ja hiihtoladut liikuntana.

”Jos halutaan suojella monimuotoisuutta, joudutaan usein vähän tinkimään virkistysarvoista, vaikka onkin tutkittu, että myös luonto ja sen monimuotoisuus ovat ihmiselle hyväksi. Tulevaisuuden kaupunkisuunnittelussa onkin yhä tärkeämpää ottaa huomioon, kuinka sovittaa luonto ja ihminen yhteen ja kohdella monimuotoisuutta yhtenä ihmisen hyvinvointia lisäävänä tekijänä”, arvioi Janne.

Rakkaus lähiympäristöön kohtaa pitkäjänteisen suunnittelun

Teoreettisten opintojen ohella Janne viihtyy kasvien kanssa myös käytännössä: hän on työskennellyt kasvimyyjänä Plantagenilla viimeisten seitsemän kevään ajan, ja nyt kesällä illat kuluvat vanhempien puutarhaa kunnostaessa. Jyväskylässä opiskeleva Janne saa kesän ajan majapaikan espoolaisilta vanhemmiltaan.

”Hoidan noin seitsemänsadan neliön puutarhaa: olen pyrkinyt hankkimaan sinne perinnekasveja ja suihkulähteitä. Illat kuluvat aika hyvin siellä. Lisäksi retkeilen kaupungin metsissä, olen pystyttänyt myös liito-oravapönttöjä”, Janne hymyilee.

Voiko metsistä yhä löytää jotain uutta, jos on liikkunut samoissa metsissä lapsuutensa ja nuoruutensa?

”Voi kuule, kyllä voi! Saatan huomata esimerkiksi, että olivatpa nuokin kasvit aiemmin pieniä, ja nyt jo noin isoja. Kaatuneiden puiden ympärille syntyy uutta elämää. Metsä on jatkuvassa liikkeessä”, Janne sanoo.

Alkuperäiselle espoolaiselle oma lähiympäristö on se kaikkein rakkain, vaikka neutraalisti ajattelevalle biologille kaikki metsät ovatkin samanarvoisia. Janne ymmärtää myös kaupunkilaisia, jotka puolustavat omaa lähiympäristöään muutospaineiden alla.

”Usein vastakkain ovat kaupungin suunnittelijan laaja-alaisempi näkemys ja asukkaan lähinäkemys. Tämän takia tarvitaan vuorovaikutteisempaa päätöksentekoa ja myös suunnittelijoiden jalkautumista maastoon, jotta kaupunkilaiset tuntevat tulleensa kuulluiksi”, Janne sanoo.

Joskus täydellisiä kompromisseja on mahdotonta tehdä – siinä missä yksi naapuri tahtoisi täysin puista riisutun rantanäkymän, rakastaisi toinen rönsyilevää metsikköä. Välissä tasapainoilevat kaupungin luonnonhoidon ohjelmat ja näkemykset.

Opinnot ja työkokemus ovat antaneet suuntaa myös tulevaisuudelle.

”Haluaisin työssäni innostaa muita ja toimia yleisenä ihmisten ja ympäristön edun valvojana. Esimerkiksi ympäristötarkastajan työ olisi kiinnostavaa, koen viranomaistyön itselleni mielekkääksi. Myös yrittäjyys ympäristö- tai puutarha-alan palveluiden parissa voisi kiinnostaa”, Janne sanoo.

Ennen tulevaisuudensuunnitelmien lukkoon lyömistä on kuitenkin vielä edessä paluu viimeistelemään opintoja syksyllä – ja ehkä vaihtojakso Irlannin Galwayssa, jossa olisi tarjolla kiinnostavia paikkatietokursseja ensi keväänä.

Nyt Janne käy kuitenkin hakemassa GPS-laitteen sekä vuoden 2011 maastokartat vieraslajien esiintymistä ja lähtee Lintuvaaraan jatkamaan kartoitustyötään. Läpi on jo käyty Espoon keskuksen, Muuralan, Latokasken, Nöykkiön sekä Kala- ja Lippajärven alueet – jäljellä on Leppävaara, viimeiseksi jätetään Espoon rannikkoalueet ja Nuuksio.

Aurinko paistaa, ruttojuuret rehottavat – ja eihän sitä ihan vielä tarvitse päättää, minne päätyy. Aikaa on.

 

FAKTA

Nimi: Janne Hesso

Ikä: 24

Asuu: Espoon Kilossa kesällä, palaa syksyllä Jyväskylään

Opinnot: Lopettelee ekologian pääaineen maisteriopintoja Jyväskylän yliopistossa.  Erikoistunut luonnonsuojelubiologiaan. Opiskellut sivuaineina ympäristöoikeutta, alue- ja ympäristötaloutta sekä ympäristötiedettä ja -teknologiaa.

Tulevaisuudessa: haluaa valvoa ihmisten ja luonnon etuja ja innostaa muita liikkumaan monimuotoisessa ja kulttuuriperintöä käsittävässä luonnossa.

Vapaa-ajalla: hoitaa puutarhaa, tutkii Espoon metsiä, urheilee: ui, pelaa sulkapalloa ja kalastaa.

 

Teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE

Kesätyösarja, osa 2: Kaisa ja Karoliina piirtävät Espoon rajat

Maanmittaustekniikan opiskelija Kaisa Saviojalla ja viheralan artesaani Karoliina Marjasella on missio: oppia päivittämään Espoon kantakarttaa. Kesän aikana karttoja muutetaan myös 3D-muotoon.  

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kaisa Savioja ja Karoliina Marjanen käyvät Espoon läpi karttalehti kerrallaan.

Tämän kesän jälkeen Kaisa Savioja, 20, ja Karoliina Marjanen, 25, eivät ehkä tarvitse karttaa liikkuessaan Espoossa. Sen verran hyvin kaupunki voi painua mieleen, kun kesäpäivät kuluvat karttalehtiä selaillen kaupunkimittauksen yksikössä. Tehtävänä on päivittää ajan tasalle Espoon kantakarttaa.

Ajantasaiset kartat palvelevat mm. katujen ja puistojen suunnittelua. Siksi on tärkeää, että muun muassa korkeuskäyrät osoittavat oikeisiin suuntiin ja että uusimmatkin rakennukset löytyvät kartalta.

Materiaali karttoihin saadaan ilma- ja maakuvista – tulevaisuudessa ilmakuvaa tuottaa mm. KAKE:n upouusi minikopteri.

Kartantekijän työ on tarkkaa. Kaisa ja Karoliina etenevätkin tarkastus- ja päivitystyössään karttalehti kerrallaan.

”Itselläni on tapana käydä karttaa erivärisillä kynillä läpi, silloin ei jää mitään huomaamatta. Tarkoitus on tehdä sellainen kartta, että kuka tahansa voi sitä ymmärtää. Kun karttojen tiedot ovat kohdillaan, on tarkoitus laajentaa kartat 3D-muotoon”, kertoo Karoliina.

Tarkat kartat palvelevat myös kuntalaisia – usein KAKE:sta kysytään esimerkiksi, missä tonttien rajat kulkevat, ja tämä selviää kantakartasta.

Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen oman alan töihin

Kaisa opiskelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa maanmittaustekniikkaa, ja opintojen ansiosta kesätyöstä sai nopeasti kiinni – vaikka Savioja onkin opiskellut vasta vuoden. Hän uskoo, että alalta löytyy töitä myös jatkossa.

”En ollut aiemmin käyttänyt Trimble Locus -järjestelmää, jolla karttoja tehdään, mutta aika nopeasti sen oppi. Helpotti, kun alan sanasto oli hallussa opintojen ansiosta”, Kaisa sanoo.

Savioja pitää koulutustaan melko käytännönläheisenä – ohjelmaan kuuluu mm. maastomittausta ja erilaisten ohjelmien opettelua. Ensimmäisenä vuonna suurin osa ajasta kului insinöörialojen yhteisten opintojen parissa; seuraavina vuosina on luvassa enemmän perehtymistä omaan erikoistumisalaan.

”Olen aina tykännyt kartoista ja maantiedosta. On kiva katsella, mitä mistäkin löytyy. Uudet kulttuuritkin kiehtovat. Olen matkustellut Euroopassa ja Amerikassa, ja vaikutuksen teki etenkin Espanjan Barcelona”, Kaisa sanoo.

Vapaa-ajalla kartanlukija viihtyy liikkeessä: jalkapallo, koripallo ja lenkkeily kuuluvat Kaisan arkeen töiden jälkeen. Töihin ei ole pitkä matka – Kaisa asuu Kilossa, vain muutaman hassun junapysäkin päässä Espoon keskuksesta.

Ensimmäisen vuoden opinnot päättäneelle Kaisalle työ Espoolla on ensimmäinen oman alan työpaikka. Aiemmat kesätyöt ovat olleet ihmisläheisiä – hän on työskennellyt mm. torimyyjänä Kauppatorilla ja tuote-esittelijänä tavarataloissa.

”Täällä oppii huimasti uutta ja saa kokemusta. Toivon myös, että pääsen verkostoitumaan muiden saman alan ihmisten kanssa”, Kaisa sanoo.

Pitkiä uria ja viihtymistä

Kaisa on huomannut, että monella KAKE:laisella on takanaan pitkä ura samassa talossa.

”On ollut mukava tunne huomata, että täällä on selvästi viihdytty. Minutkin on otettu hyvin vastaan”, hän sanoo.

Entä jos haluaisi karttahommiin Kaisan tavoin – mitkä ominaisuudet ovat työssä tärkeitä?

”Pitää olla kykyä hahmottaa kokonaisuuksia ja tietysti lukea karttaa. On oltava hyvä kolmiulotteisuuden ja syvyyksien hahmotuskyky. Suuntavaistosta ei ole haittaa”, Kaisa hymyilee.

Vasta vuoden opiskelleen Kaisan tulevaisuuden suunta on vielä avoin. Ulkomaillekin voisi lähteä, ainakin vaihtoon – tämä kysymys on ajankohtainen toisen vuoden opintojen jälkeen. Esimerkiksi Saksa houkuttelisi vaihtomaana.

Lähes ainoana naisena

Tänä syksynä, kesätöiden jälkeen, on kuitenkin ensin vuorossa paluu koulunpenkille. Erikoistumisopintoihin kuuluvat mm. rakentamisen lainsäädäntö, mittaus- ja kartoitustekniikka sekä fysiikka.

Mutta ehtii sitä muutakin tehdä kuin opiskella.

”Ensi syksynä olen myös tuutori. Otan vastaan uudet opiskelijat, esittelen heille koulua ja pyrin ryhmäyttämään. Insinööriopiskelijoiden yhdistys järjestää myös toimintaa”, Kaisa kertoo.

Ensimmäisenä vuonna Kaisan itsensä yllätti yksi asia: hän oli pulpetin takana lähes ainoa nainen.

”On tämä aika miesvaltainen ala, omasta vuosiluokastani viisi oli naisia ja 35 miehiä. Aluksi jännitti, mutta sopeuduin nopeasti joukkoon. Mielestäni ala sopii myös naisille, ja olisi mukavaa nähdä tulevaisuudessa vielä enemmän naisia alalla”, Kaisa sanoo.

FAKTA

Nimi: Kaisa Savioja

Ikä: 20

Asuu: Espoon Kilossa

Opinnot: maanmittaustekniikka, Metropolia ammattikorkeakoulu – opintoja takana 1 vuosi

Tulevaisuudessa: haluaa nähdä erilaisia työtehtäviä opiskeluaikana ja saada sitä kautta hyvää ja erilaista kokemusta ja kehittää osaamistaan

Vapaa-ajalla: harrastaa jalkapalloa ja koripalloa, lenkkeilee, opastaa nuorempia opiskelijoita tuutorina

 

Pensassakset vaihtuivat toimistoon

25-vuotiaalle Karoliina Marjaselle Espoon kaupunki on jo tuttu työpaikka. Vuorotteluvapaan sijaisuutta tekevä viheralan artesaani on työskennellyt aiemmin kaupungilla harjoittelijana ja määräaikaisena työntekijänä puistopuolella.

Karoliina onkin tottunut tekemään töitä – trendikkäästi ilmaisten – kädet savessa. Nyt puhutaan tosin ihan oikeasta savesta, tai mullasta. Hän on esimerkiksi istuttanut kasveja kaupungin maille, hoitanut kaupungin puistoalueita ja asukaspuistoja sekä lasten leikkipaikkoja.

”Mieleen on jäänyt se kerta, kun istutimme vanhainkodin pihalle taimia, ja vastaanotto oli niin ilahtunut: ’Ihanaa, mitäs te meille toitte?’ he kyselivät. Samoin kiinnosti, voisiko pensaiden marjoja poimia”, Karoliina kertoo.

Toimistotyö on erilaista – nyt Karoliina tarkkailee kartalla niitä alueita, joita on aiemmin hoitanut. Käytännön maastotuntemuksesta on hyötyä: usein hän muistaa elävästi, miltä maasto näytti, ja voi tämänkin pohjalta täydentää karttaa.

”Tämä työ on erilaista, mutta siinä on omat hyvät puolensa: on omaa tilaa ja saa tehdä itsenäistä työtä. Olen jo nyt oppinut paljon uutta”, Karoliina sanoo.

Karttatyöskentely täydentää Karoliinan osaamista – on hyvä, että pihasuunnittelun ja -rakentamisen ammattilaiselta sujuu myös kartanluku.

”Kartat yllättivät mielenkiintoisuudellaan – odotin, että tekisin aina töitä kädet mullassa. Nyt odotan kuitenkin kovasti myös 3D:hen siirtymistä ja sitä, mitä se tuo tullessaan”, sanoo Karoliina.

Vanhan rintamamiestalon puutarha heräsi eloon

Kaikki kasveihin liittyvä, kuten kukkakaupat ja kasvihuoneet, vetävät artesaania puoleensa myös vapaa-ajalla. Karoliina asuu vuokralla puisessa rintamamiestalossa Espoossa – ja piha on muuttunut metsäisestä luukista edukseen sinä aikana, kun talossa on asunut puutarha-alan ammattilainen.

”Kiinnitän huomiota sellaisiin pieniin yksityiskohtiin, joita kaikki muut eivät ehkä tulisi ajatelleeksi – nyt kukkapenkeissä on esimerkiksi betoniset reunukset”, Karoliina hymähtää.

Kasveihin ja pihan hoitoon yhdistyy myös estetiikan taju. Karoliina piirtää ja maalaa – nytkin hän esittelee kännykän ruudulta akryyli- ja vesivärein tehtyä maalausta Muumitalosta.

”Esteettisestä silmästä on hyötyä esimerkiksi pihasuunnittelussa”, sanoo Karoliina.

Töiden jälkeen Karoliinaa odottavat kotona puutalon kynnyksellä peräti kaksi koiraa ja kolme kissaa. Eläimistä huolehtiminen ottaa oman aikansa.

”Koen, että Espoo on turvallinen ja hyvä työpaikka siinä mielessä, että täältä saa tukea myös yksityiselämään. Ne, jotka tulevat, ovat tulleet jäädäkseen. On järkevät työajat ja niissä liukumia”, Karoliina sanoo.

FAKTA

Nimi: Karoliina Marjanen

Ikä: 25

Opinnot: viheralan artesaani

Tulevaisuudessa: haluaa työskennellä kauniimman ympäristön puolesta ja pysyä alalla kynsin hampain

Asuu: Espoossa vanhassa puisessa rintamamiestalossa kahden koiran ja kolmen kissan kanssa

Vapaa-ajalla: piirtää ja maalaa, hoitaa puutarhaa

 

teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE

Kesätyösarja, osa 1: Elina luo parempaa kaupunkia

Elina Siren, 29, on opiskellut yhdyskuntasuunnittelua Hollannissa ja työskennellyt sveitsiläisessä yliopistossa. Tulppaanien ja taivasta hipovien vuorten jälkeen Elinasta on tullut ihka oikea tapiolalainen, joka viettää kesän Espoossa Meidän puisto -hankkeen projektiassistenttina.

Elina Sirén, 29, on katsellut edelliset kolme vuotta sveitsiläisiä vuoria ja työskennellyt tutkimusassistenttina Zürichin teknillisessä yliopistossa. Tätä ennen hän suoritti maisteriopinnot hollantilaisessa Wageningen University-yliopistossa Landscape Architecture and Planning -ohjelmassa. Suomeksi on kyse maisema-arkkitehtuurista tai yhdyskuntasuunnittelusta.

Nyt Elina on rantautunut Espooseen, kuuden ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Hän työskentelee kesäkuun alusta elokuun loppuun saakka projektiassistenttina suosituksi kasvaneessa Meidän puisto -hankkeessa, jossa kaupunkilaiset saavat mahdollisuuden itse hoitaa lähipuistojaan tehtyään ensin sopimuksen kaupungin kanssa.

Elinan tarkoituksena on vierailla hoidettavissa kohteissa ja katsoa, kuinka yhteistyö kuntalaisten kanssa sujuu, sekä haastatella hankkeessa mukana olleita. Elina myös uusii ja tarkastaa asukkaiden kanssa tehtyjä sopimuksia. Kesän lopulla kaikkien Meidän puisto -kohteiden on tarkoitus näkyä Espoon karttapalvelussa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Elinan omalla työpaikallakin kauniit kesäkukat tuovat viihtyisyyttä toimistoympäristöön.

Puistoja kansalaisia varten

Hollannin opinnoissa pohdittiin, millainen on hyvä elinympäristö ja millaisessa kaupungissa on hyvä elää.

”Paljon ajatuksia herättivät esimerkiksi Jan Gehl -nimisen arkkitehdin teoriat ympäristöstä, jota tehtäisiin enemmän kävelyn ja pyöräilyn kuin autoilun ehdoilla. Monet suuret kaupungithan suunniteltiin aikaisemmin lähinnä autojen näkökulmasta. Yksittäisen kansalaisen näkökulmasta tämä voi olla ankeaa, vaikka tietysti autoilun sujuvuudestakin pitää huolehtia. Hyvässä kaupungissa olisi mahdollisimman paljon viheralueita ja katutason kauppoja – se olisi ihmisen kokoinen ja tasoinen kaupunki”, Elina sanoo.

Hyvää suunnittelua löytyy hänen mielestään esimerkiksi luonnonläheisestä Helsingin Arabianrannasta, jossa ympäristötaidetta on käytetty asuinalueen identiteetin vahvistamiseen. Taide ja alueen historian esille tuominen voivat auttaa ihmisiä samaistumaan omaan alueeseensa.

Itse Elina viihtyi etenkin noin Helsingin kokoisessa Zürichissä. Asutus on kerääntynyt suhteellisen tiiviille alueelle, jota värittävät kauniit vanhat rakennukset ja useat luonnontilaan jätetyt viheralueet.

”Jopa julkisten rakennusten edustalta saattaa löytyä luonnontilaista niittyä. Puistot ovat myös kansalaisten kovassa käytössä: niissä saa jopa grillata, vaikka nurmikko välillä kärähtääkin. Mutta ideana on, että puistot ovat kansalaisia varten”, sanoo Elina.

Zürichin plussia ovat myös toimiva joukkoliikenne ja luonnonkauneus: kaupunkia halkoo kirkasvetinen järvi, ja kaupungin laitamilla kohoavat Alpit.

Ikuinen uuden oppija

Elina uskoo, että niin hänen aiemmin Suomessa suorittamastaan ammattikorkeakoulutasoisesta hortonomin tutkinnosta kuin maisteriopinnoista on kesätyössä hyötyä.

”Ammattikorkeakouluopinnoissa sai yksityiskohtaisempaa tietoa, yliopisto-opinnot taas auttavat hahmottamaan suurempia kokonaisuuksia”, sanoo Elina, jota ovat aina kiinnostaneet kasvit, puutarhan hoito sekä ajatuksen tasolla se, miten luoda viihtyisämpi asuinympäristö.

Viheralueet vaikuttavat tutkitusti myönteisesti kaupunkilaisten mielenmaisemaan – tämänkin vuoksi puistot ja niiden käytön kehittäminen on Elinasta kaupunkiympäristössä tärkeää. Tutkimusavustajana Zürichissä Elina tutustui ekosysteemipalveluihin – luonnon omiin ”palveluihin”, kuten puhtaaseen veteen ja ravintoon, joita luonto tuottaa ilman ihmisen apuvoimia. Kaupunkisuunnittelulla voidaan vaikuttaa siihen, että nämä ”ilmaispalvelut” pysyvät mahdollisimman kukoistavina, eikä niitä tarvitsisi korvata kalliilla teknisillä ratkaisuilla. Esimerkiksi tontteja voidaan sijoitella niin, että luonnon rikkauksille jää tilaa.

”Tulevaisuudessa olisi kiinnostavaa työskennellä esimerkiksi ekosysteemipalvelujen ja erilaisten kartta-analyysien parissa. Minulta löytyy kuitenkin mielenkiintoa monta asiaa kohtaan. Näin on nykypäivänä oltavakin, harva pysyy enää samassa työpaikassa 20 vuotta. Pitää olla valmis oppimaan koko ajan uutta ja sopeutumaan ympäristön vaihdoksiin. Ei voi jämähtää paikoilleen”, Elina sanoo. Itse hän pitää ammattitaitoaan yllä mm. lukemalla alansa lehtiä ja opiskelemalla uusimpia asioita verkossa.

Suomen kesä on voittamaton

Elina on nyt ollut poissa Suomesta kuusi vuotta – miltä tuntui palata takaisin?

”Hyvältä! Suomen kesä on ihan paras, missään ei ole samanlaista. Olen nyt pysyvästi jäämässä Suomeen”, Elina sanoo.

Elinasta on näinä päivinä tullut myös ihan oikea espoolainen – asunto hollantilaisen poikaystävän kanssa löytyi Tapiolasta. Siitä pariskunta tekee nyt oikean kodin, opiskeluvuosien Ikea-kalusteet ja pahvilaatikkopöydät alkavat jo kyllästyttää.

Ensimmäisen työviikkonsa aikana Elina on jo ehtinyt käydä osassa Meidän puisto -kohteita ja tutustunut olemassa oleviin hoitosopimuksiin. Aluksi on tärkeää myös suunnitella työn kulku kesän varrelle – tekemistä varmasti riittää. Tavoitteena on saada kehitettyä sopimuspohja, joka sopii kaikkiin kohteisiin. Mallin yhtenäistäminen tekee hankkeesta miellyttävämmän niin kaupungille kuin kuntalaisille.

Elina odottaa innolla kesää Espoon puistoissa – ja toimistolla, jossa hän viettää reilut puolet työajastaan.

”Odotan, että pääsen tutustumaan siihen, miten kaupunki organisaationa toimii. Pidän siitä, että työ on vaihtelevaa, että saan työskennellä sekä maastossa että toimistolla. Meidän puisto -hanke sopii myös hyvin opintoihini. Odotan, että pääsen kuulemaan sekä kuntalaisten että kaupungin työntekijöiden näkökulmat. Mielenkiintoisinta on päästä aktivoimaan kuntalaisia”, Elina sanoo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

FAKTA

Nimi: Elina Sirén

Ikä: 29

Asuu: Espoon Tapiolassa, aiemmin Sveitsin Zürichissä ja Hollannin Wageningenissa

Opinnot: suunnitteluhortonomi (AMK) 2011, Master of Landscape Architecture and Planning, specialization in Spatial Planning, Wageningen University 2014

Haluaa tulevaisuudessa: olla mukana luomassa viihtyisää kaupunkiympäristöä

Vapaa-ajalla: hoitaa puutarhaa, nauttii luonnosta kävelyn ja pyöräilyn merkeissä, kokeilee uusia ruokareseptejä, aloittaa kohta merimelontakurssin

 

Teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE

”Tämä muistetaan koko vuoden ajan” – Lapset valtasivat Leppävaaran varikon

Keväisin koittaa kauan odotettu hetki Leppävaaran asukaspuiston lapsille: he pääsevät tutustumaan läheisen varikon suuriin kuorma-autoihin, traktoreihin ja muihin koneisiin. Tutustumisretki järjestettiin nyt kolmatta kertaa.

Rivissä seisoo vaikuttava määrä suuria koneita: sininen kuorma-auto, jonka ohjaamosta voi ihailla muuta liikennettä korkealta. Traktoreita ja lakaisukoneiden sutivia harjoja. Imulakaisukone on iloisen oranssi. Kauko-ohjattava rinneleikkuri muistuttaa erehdyttävästi hämähäkkiä pyöriessään asfaltilla. Monitoimikoneen sivuilta avautuvat ruohonleikkuuseen sopivat terät – aivan kuin koneella olisi siivet.

Olemme Leppävaaran varikolla, jossa kaupunkitekniikan keskus esittelee työkoneitaan läheisen asukaspuiston asiakkaille jo kolmatta kertaa. Tapahtuma sai suuren suosion jo heti ensimmäisen kerran jälkeen, ja niin siitä tuli vuosittain toistuva perinne.

Lapsia suuret ja värikkäät koneet kiinnostavat. Tapahtuman järjestämisen taustalla on myös turvallisuusnäkökulma.

”Noustessaan itse kuorma-auton ohjaamoon lapset hahmottavat paremmin, mitä vaikkapa aurakuski näkee – ja kuinka kaukana aurasta kannattaa talvella pysyä. Koneet eivät ole leluja, vaan työkoneita, joita pitää varoa liikenteessä”, sanoo aluetyönjohtaja Torbjörn Blomster.

Kaikki lähti liikkeelle asukaspuiston omasta toiveesta päästä katsomaan koneita lähempää.

”Suosio on ollut kova, ja tästä on tullut vuosittainen tapahtuma. Kävijöitä riittää, kun lapset kertovat näkemästään kotona, ja pienemmät sisarukset sanovat, että minäkin haluan, kun isoveli pääsi mukaan aiemmin”, kuvaa Blomster hymyillen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällä kertaa aurinkoinen päivä vetää paikalle nelisenkymmentä lasta vanhempineen. Mukana on myös asukaspuiston ohjaaja Jenni Kytöluoto oman poikansa Antin kanssa.

”Tämä on odotettu tapahtuma. Lapset odottavat erityisesti sitä, että pääsevät käymään sisällä koneissa. Kiinnostavia ovat myös eriväriset napit. Myös henkilökunnan puolelta vastaanotto on aina ollut hyvä: he auttavat sisään koneisiin ja vastaavat kysymyksiin”, sanoo Kytöluoto.

Antilla olisi jo kiire koneita katsomaan. Mikä niistä on se kaikkein paras? Sormi osoittaa kohti lakaisukonetta ja traktoria.

”Meillä on asukaspuistossa se periaate, että kaikki saavat tulla. Taaperoikäisille tämä on suurin juttu, mutta myös sisarukset ovat tervetulleita”, Kytöluoto sanoo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eri-ikäisiä on tosiaan paikalla – nuorin varikolla vierailija on tällä kertaa alle vuoden ikäinen Aada. Mansikkahatun verhoama pää kääntyilee äiti Tia Leivon sylissä puolelta toiselle. Suuret silmät ihmettelevät kirkasvärisiä koneita.

”Tosi kivaa, että tällaista järjestetään. Aadallekin tämä on jännää, vaikka hän on niin pieni – voi vain ihmetellä kaikkea”, Leivo sanoo.

Aadan silmät kiinnittyvät pitkäksi aikaa traktoriin ja imulakaisukoneeseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joona, 3 vuotta, on varikon vanha konkari – hän on täällä nyt kolmatta kertaa.

”Kolmas kerta toden sanoo. Poika muistaa tämän koko vuoden ja hihkuu sitten, että pitää taas päästä varikolle”, kertoo äiti Vera.

Suosikkeja ovat tässäkin tapauksessa imulakaisukone ja kaivuri.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myös 2-vuotiaan Paavon mielessä tapahtuma pysyy aina pitkään.

”Tänään on käyty jo melkein kaikissa koneissa”, sanoo isä Olli.

Koneet ovatkin Paavon mielestä niin mielenkiintoisia, ettei häntä edes jännitä nousta ohjaamojen korkeuksiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1,7-vuotiaan Eelin mieleen ovat vähän pienemmät koneet – hän ihastuu etenkin vihreään, päältä ajettavaan ruohonleikkuriin.

Äiti Hanna Rönnholm taitaa olla tapahtumasta lähes yhtä innoissaan kuin Eeli.

”Tosi kiva juttu tämä! Ja joka kerta on ollut suosittu tapahtuma”, Rönnholm sanoo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parivuotias Harno on varikolla nyt toista kertaa. Etenkin ruohonleikkuri ja kaivinkone kiinnittävät huomion.

Tapahtuma voi antaa iloa myös vanhemmille.

”Kivaahan tämä on, lisää yhteisöllisyyttä, kun näkee muita vanhempia ja on mahdollisuus tutustua muihin perheisiin”, sanoo isä Jussi Isovalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joskus varikolta etsitään samaa kuin kodin leikeistä.

”Veikkoa kiinnostaa tuo Volvo-traktori, kun kotonakin on pienempia Volvo-autoja”, sanoo isä Tarmo Pesonen.

Kun isä ensimmäisen kerran nosti Veikon Volvon kyytiin, oli ilmassa vähän jännitystä, mutta se selätettiin pian.

Hämähäkkileikkuri pyyhältää ilman kuljettajaa

Kuorma-autot ja päältä ajettava ruohonleikkuri, se iso ja vihreä, ovat Torbjörn Blomsterin mukaan lasten kestosuosikkeja. Nyt shown ottaa kuitenkin haltuun keltainen Spider-rinneleikkuri, joka aloittaa yksinäisen kaartelunsa suurten koneiden lomassa.

Miten se liikkuu? Ajajaa ei näy missään. Selitys piilee siinä, että tätä leikkuria voi ohjata kaukaakin – kunhan se vain pysyy katse-etäisyydellä.

Lapset keskeyttävät tutkimusretkensä ja jähmettyvät piiriksi aukion reunoille katselemaan hämähäkkiä muistuttavaa vempainta.

Kaikki koneet ahkerassa käytössä

Tänään koneet seisovat varikolla siistissä rivissä, mutta tavallisesti näin ei ole.

”Koneita ei koskaan seisoteta turhaan varikolla, ne ovat aina lähes kaikki työn touhussa ympäri Espoota. Samat koneet soveltuvat usein sekä talvella että kesällä käytettäviksi: talvisin aurataan, kesäisin leikataan nurmikoita. Välillä olemme avustaneet myös pelastuslaitosta”, sanoo Blomster.

Kotona on kasvamassa jo toinen sukupolvi koneasiantuntija-Blomstereita. Torbjörn Blomsterin poika Toni lähtee aina tilaisuuden tullen innolla mukaan isän työpaikalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Entä tapahtuman hiljaiset sankarit eli työmiehet, jotka neonvihreissä varoitusliiveissään auttavat lapsia koneiden selkään ja vastailevat kysymyksiin – mitä he pitävät tästä kaikesta?

”Onhan tämä kivaa, itsellekin vähän erilainen päivä”, hymyilee kuorma-autonkuljettaja Toni Valorinta. Lasten innostus koneita kohtaan on hänelle tuttua: kotona odottaa 3-vuotias tytär, joka myös hyppää oikein mielellään isän kuorma-auton kyytiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE

Hoitaisitko puistosi paremmin kuin kaupungin puutarhuri?

Meidän puisto -hanke antaa asukkaalle mahdollisuuden muokata lähiluonnosta omaa silmää miellyttävän – ja kaupungille suuren avun luonnonhoitoon. Kevät on hyvä aika lähteä mukaan, myös uusille viherpeukaloille.

Kevätaurinko lämmittää kaupunkia, ja ensimmäiset kasvinversot pinnistävät maasta. Vihreä kausi on loistoaika lähteä mukaan Meidän puisto -hankkeeseen, jossa kaupunkilaiset saavat itse hoitaa lähiluontoaan ja vaikuttaa sen tunnelmaan.

”Meidän puisto -hankkeeseen kannattaa lähteä mukaan, jos haluat pitää omaa lähipuistoasi tai -metsääsi paremmassa kunnossa kuin mihin kaupungin voimavarat riittävät”, tiivistää hankkeesta vastaava asiakaspalvelupäällikkö Jaana Junkkari.

Mukaan pääsee helposti: täyttämällä kaupungin sivuilla lomakkeen tai laittamalla sähköpostia suoraan Junkkarille.

”On kokonaan asukkaista itsestään kiinni, mitä aluetta hoidetaan. Aluetta voi itse ehdottaa. Kerro vain, mitä haluat tehdä ja missä, ja laadimme sitten yhdessä hoitosopimuksen”, kertoo Junkkari.

Melkein kaikki ehdotukset menevät läpi

Yleensä kaupunki voi hyväksyä lähes kaikki asukkaiden ehdotukset hoidettavista paikoista. Poikkeuksia ovat vain esimerkiksi alueet, joilla luontoarvot ovat erityisen suuret.

Kirjallisessa sopimuksessa sovitaan, miten luontoa hoidetaan. Poistaa voi pääasiassa vain sellaista vesakkoa, johon raivaussakset riittävät. Metsissä on aina taattava seuraavan puusukupolven kasvu, eikä asukas voi luonnonhoidon toimin laajentaa omaa tonttiaan kaupungin alueelle.

Sopimus tehdään, jotta molemmille osapuolille on varmasti selvää, mitä kaupungin viheralueella voi ja saa tehdä.

”Asukkailla on suuri vapaus ehdottaa toimenpiteitä, mutta kaupunkia tarvitaan luomaan pelisäännöt, koska viheralueet ovat yhteisiä, ja mielipiteitä siitä, miltä niiden pitäisi käyttää, on niin monia. Joku haluaisi läpitunkematonta metsää ja toinen tykkäisi ykkösluokan nurmikosta. Kaupungin pitää sovitella mahdollisimman monelle sopiva ratkaisu”, Junkkari sanoo.

IMG_3027_32890

Kokemukset hyviä: Suuri apu kaupungille

Kaupungin kokemukset nyt kaksi vuotta jatkuneesta hankkeesta ovat hyviä. Tänä päivänä kaupunkilaiset hoitavat jo yli 25 hehtaaria kaupungin maata ympäri Espoota. Meidän puisto -kohteita on yhteensä kymmeniä.

”Tästä on ollut todella suuri apu kaupungille; kaupunki ei välttämättä itse olisi yltänyt luonnonhoidossa samoihin lopputuloksiin kuin nyt asukkaiden avulla. Ja tietenkin tästä on suuri apu asukkaille itselleen, kun he saavat tehdä omasta lähiympäristöstään mieleisensä”, sanoo Junkkari.

Entä jos ulkona sataa räntää, eikä millään huvittaisikaan lähteä ulos haravoimaan?

”Sitten ei tarvitse. Pitää muistaa, että tässä on kyse vapaaehtoisuudesta, ja että kaikki on vain ekstraa kaupungin omiin voimavaroihin. Toki sopimuksessa on hyvä pysyä suurin piirtein”, Junkkari sanoo.

Meidän puisto yhdistää taloyhtiön talkoissa

Mukaan Meidän puisto -hankkeeseen voi lähteä mukaan itsenäisesti tai vaikkapa oman yrityksen tai taloyhtiön kanssa. Joukkovoimaan luottaa esimerkiksi tämän kevään uusi Meidän puisto -tulokas, Valakuja 2:n taloyhtiö.

”Syyskuun alussa muutimme tänne, ja talven aikana tuli asukastilaisuuksissa puheeksi, että voisimme lähteä mukaan Meidän puisto -hankkeeseen. Tuossa on näppärä puistokin aivan taloyhtiön vieressä”, kertoo asiaa Valakujalla eteenpäin vienyt Seppo Helenius.

Valapuisto on taloyhtiön asukkaille tärkeä osa omaa lähimaisemaa, koska luonnonmäkenä talon edessä nouseva puisto näkyy kaikkien asukkaiden parvekkeilta. Nyt hoidettava alue on jatkuvasti läsnä omien silmien alla.

Sopimus kaupungin kanssa Valapuiston hoidosta syntyi huhtikuun lopulla, ja jo vapun jälkeen on tarkoitus järjestää ensimmäiset talkoot, joissa puistoa harvennetaan ja kerätään sinne kantautuneita roskia. Puistoon on jo ripustettu neljä linnunpönttöä, jotka on ilmoitettu mukaan Miljoona linnunpönttöä -kampanjaan.

”Talkoissa keitetään sitten kahvit ja grillataan ehkä makkaraa. Tämä on hyvä tapa pitää yhteyttä naapureihin”, Helenius sanoo.

_U9A6861_32388

Muistoja omalta kotipihalta

Moni Valakujan asukas on entinen omakotitaloasuja, jolla on kokemusta oman pihan hoidosta. Näin on laita myös Heleniuksen ja hänen puolisonsa, puistokummi Tuula Vanhasen kohdalla – he ehtivät asua omakotitalossa 30 vuotta ennen kerrostaloon muuttamista.

”Monella on edelleen tarve oman pihan kuopsutteluun, vaikka kerrostalossa asutaankin, ja useilta löytyy myös omia työkaluja”, Helenius kertoo.

Rinteeseen taloyhtiön tontin puolelle istutetaan myös keväisiä kukkia – ja siemenet saadaan taloyhtiössä asuvalta rouvalta, joka on kerännyt siemeniä vanhan kotitalonsa pihalta. Kerrostaloympäristössä loistavat näin samat rakkaat kukat kuin aiemmin oman talon pihalla.

Meidän puisto on antanut tekemistä luonnonläheiseen elämiseen tottuneille asukkaille, eikä hyppy omakotitalosta kerrostaloon ole niin suuri, kun omaa ympäristöä voi yhä hoitaa.

”Hieno homma, että on tällainen mahdollisuus. Se antaa virikkeitä asukkaille ja moni muistelee vanhaa kotipihaansa – varsinkin, kun isännöintitoimisto hoitaa varsinaisen tontin alueen. Ihmiset odottavat innokkaasti ensimmäisiä talkoita”, sanoo Helenius.

Lisätietoja antaa: Jaana Junkkari, asiakaspalvelupäällikkö, Espoon kaupunkitekniikan keskus: jaana.junkkari(at)espoo.fi

Ilmoittaudu mukaan täältä

 

teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE

 

Näin syntyi Kake – kaiken takana on Ella, 10v

Kaupunkitekniikan keskus, tuttavallisemmin Kake, on hakenut virallista tunnushahmoa vuoden vaihteesta alkaen. Se löytyi lopulta 10-vuotiaan matinkyläläisen Ellan avulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kake-hahmon innoittaja, Ella Rahiala, piirroksensa kanssa

Paperilla hymyilee keltakypäräinen työmies. Silmät ovat suuret, kädessä heiluu lapio. Kypärässä ja sinisessä haalarissa toistuu suuri K-kirjain – tässä on 10-vuotiaan Ella Rahialan näkemys Kakesta. Sitä käytettiin pohjana, kun Kaupunkitekniikan keskus etsi virallista tunnushahmoa käytettäväkseen sosiaalisen median kanavissa ja sisäisessä viestinnässä.

Kake-hahmon etsiminen tuli tarpeeseen, kun entinen Tekninen keskus ja Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos yhdistyivät vuoden vaihteessa Kaupunkitekniikan keskukseksi, joka heti lyhentyi suussa ”Kakeksi”. Sitten tarvittiinkin vain Kakelle kasvot.

Ellan näkemys Kakesta löytyi helmikuisen piirustuskilpailun tuloksena. Tehtävänantona oli piirtää työmies-Kake, ja kilpailu keräsi reilusti yli sata osallistujaa. Kun Ellan piirustus saapui, loksahti kaikki tuomariston silmissä kohdilleen: tässähän se on, etsimämme Kake. Ellan piirros annettiin ammattigraafikon käsiin, ja näin siitä jalostettiin virtuaalisiin kanaviin sopiva versio. Luovan kunnian saa kuitenkin Ellan kädenjälki.

”Kake on reipas ja tekee kaikenlaisia hommia”

Aloite piirustuskilpailuun osallistumiseen tuli Matinlahden koulua käyvän Ellan opettajalta, joka patisti koko luokan osallistumaan kilpailuun. Ella innostui heti.

”Ajattelin, että olisi kiva ainakin osallistua, vaikka en osannutkaan ajatella voittavani”, Ella sanoo.

Innoituksena moni luokkalainen käytti Puuha-Peteä – mutta mietti myös, millaisia työmiehiä on nähnyt käytännön töissä. Näin syntyi Ellankin Kake – sympaattinen, mutta käytännön töihin mukisematta tarttuva työmies.

”Kake on reipas ja pystyy tekemään kaikenlaisia hommia, kuten tietöitä”, Ella sanoo.

Ellan vahva viivanjälki sopi hyvin tunnushahmon pohjaksi. Tämä ei ollutkaan ensimmäinen kerta, kun Ella otti kynän käteensä – hän piirtää paljon myös vapaa-ajalla ja on osallistunut mm. manga- ja taideleireille. Ehkä mangan piirtäminen näkyy myös Kake-hahmon muotojen taustalla.

”Tyylini on ennen kaikkea selkeä”, luonnehtii Ella, joka piirtää tavallisesti niin ihmishahmoja kuin luontoakin. Inspiraatio haetaan omasta mielikuvituksesta, ei valmiita kuvia jäljentämällä.

Lempitekniikoikseen hän mainitsee piirtämisen ja vesivärimaalauksen, ja löytyypä kotoa myös digitaalinen piirtopöytä. Myös kavereiden kanssa piirretään yhdessä, välillä katsotaan Youtubesta opetusvideoita.

”Muilta voi saada myös inspiraatiota”, Ella sanoo.

Kake_hires

Lopullinen Kake-hahmo

Menestys yllätti monilahjakkaan tytön

Ella on saanut myös aiemmin tunnustusta piirtämislahjoistaan. Mummi, kaverit ja opettaja ovat kaikki kehuneet hänen teoksiaan. Isä Esko Rahialan mukaan jo päiväkodissa kannustettiin pikkutyttöä jatkamaan taiteellisia harrastuksia.

Koulussa Ellan ainoa lempiaine ei kuitenkaan ole kuvataide – vaikka se onkin yksi niistä. Hän pitää myös matematiikasta ja musiikista. Niin, ja isona hän haluaisi kirjailijaksi tai taiteilijaksi. Ehkä ensimmäinen teos syntyy jo varhain, koska opettaja on antanut luokalle mahdollisuuden kirjoittaa äidinkielen tunneilla omaa kirjaa. Lempikirjoikseen Ella mainitsee Harry Potterit, Narnia-sarjan sekä Erin Hunterin kirjat. Tällä hetkellä kesken on Alexandre Dumas’n klassikkoromaani Monte Criston kreivi.

Mutta miltä monilahjakkaasta tytöstä tuntui kuulla, että hänen piirtämänsä Kake-hahmo oli valittu virallisen tunnuksen esikuvaksi?

”Olin ihan ihmeissäni; en kuvitellut, että olisin voinut menestyä näin hyvin”, sanoo Ella vaatimattomasti hymyillen.

teksti: Saija Räsänen, tiedottaja, KAKE